Niitä öitä.

Isompi nukahti hienosti omaan sänkyynsä kuumelääkkeen alettua vaikuttaa. Pienempi siirrettiin omaan sänkyynsä kun oli vihdoin rauhoittunut isin kainaloon ja nukahtanut. 

Hetken päästä sängystä kuuluu huutoa. Pienempi löytyy pää kiinni pinniksen jalkopäässä ja tuttikin on kadoksissa. 

Jonkin ajan kuluttua pinnasängystä kuuluu jälleen huutoa. Pieni istuu onnettomana sängyssään ja koittaa päästä syliin. Tutti suuhun ja takaisin pötkölleen pinnikseen. Vähän pään silitystä ja sitten vihdoin pienempikin rauhottuu yöunille. 

Jossain kohtaa yöllä tepsuttaa yskivä isompi neiti meidän huoneseen, sanon että voi mennä patjalle nukkumaan. (Meillä on häntä varten ”rahiksi” taittuva patja meidän makkarissa. Säästytään tungokselta sängyssämme, mutta hän pääsee lähelle tarvittaessa.) 

Samalla alkoi pienempi vähän äännellä, joten päätin napata hänetkin meidän huoneeseen, jotta saadaan nukuttua. 

Mies lähti töihin neljän maissa ja sen jälkeen jossain kohtaa alkoi meidän pienemmän levottomuus. Pyöri ja hyöri. Tutti ei pysynyt suussa. Hain maitoa, joka on meillä öisin tosi harvinaista. Maito meni, mutta uni ei tullut. Kitinää, vinkunaa, huutoa. Lopulta lähdin hakemaan särkylääkettä ja pieni päätti seurata perässä. Onneksi hän osaa tulla sängystä alas, vaikka korkeuden takia yleensä vähän pyllähtää. Nyt oli onneksi pari tyynyä (jotka oli turvallisuus syistä reunalla) mukana pudotuksessa. 

Siinä heräsi sitten yskästä kärsivä esikoinenkin ja tallusteli keittiöön. Kello oli viisi aamulla. Annoin pienelle särkylääkkeen ja passitin ryhmärämämme takaisin sänkyyn. Isompi nukahti heti, pienikin lopulta. Ja sain minäkin jossain kohtaa unta.

Kahdeksan jäljistä pienempi herätti minut, mutta nukahti hetken hyörittyään uudestaan tunniksi. Itse pötköttelin vieressä. Isompi nukkui vähän pidempään. 

Eli meillä on täällä kovin yskivä kuumepotilas (3. päivä menossa), ilmeisesti hampaita (taas) tekevä helposti hermostuva pienempi tapaus ja sitten yksi äiti joka odottaa päiväuniaikaa.