Niitä päiviä.

Onko teillä muilla niitä? Niitä päiviä kun tuntuu, että on nainut ärsyttävän tyypin ja ihmislasten sijasta kasvattaa vastarannankiiskejä. Kun pesukoneesta paljastuu mustien vaatteiden joukossa silpuksi mennyt nenäliina ja ruoka, jota olet tehnyt kymmenet kerrat, meneekin yllättäen pilalle. 

Niitä päiviä kun olisi ollut parempi, jos olisi vain voinut jäädä sänkyyn litran jätskipaketin ja Netflixin kera. 

Onhan muillakin?

Vaikka lapseni ovat maailman rakkaimpia, suloisimpia ja kilttejä kuin mitkä, enkä miehistäkään olisi parempaa voinut löytää, niin joskus vaan tekisi mieli lukittautua nauttimaan omasta rauhasta. Mutta, olen äiti, eli haaveeksi jää.

Ja raaka totuus lienee se, että kaikki lapset haluavat välillä panna hanttiin ja olla vaikeita. Ja ystävien kanssa keskustelun perusteella kaikkiin miehiin on asenettu se ärsyttäväkin osuus, ja saan olla onnellinen, että miehelläni se on hyvin piilossa oleva ominaisuus, jonka vaan harvoin sieltä bongaan. 😀

Tänään ei ole kirjaimellisesti sellainen päivä, mutta päiväkausia jatkunut päänsärky (voisko täälläkin joskus j*malauta ukkostaa?!) ja kesäflunssaa enteilevä kurkkukipu ovat laskeneet tämän lauantain fiilikset sinne ketutustasolle.