Nyt olis töitä tarjolla!

Sain tänään postia työkkäristä. Mielenkiinnolla avasin kuoren ja meinasin tuolilta tipahtaa kun aloin lukea kirjettä.

Minun koulutustani vastaavaa työtä olisi tarjolla. Minun tulisi joko olla yhteydessä työtä tarjoavaan ja hakea työtä, tai sitten työkkäriin, mikäli paikka ei olisikaan sopiva.

Tässä vaiheessa päässäni risteili ajatukset omasta jaksamisesta. Voi ei, kestääkö pääni vielä lisästressiä?! Juurihan aamun vietin vessassa istuen, kun vatsa oli joko sekasin pitkään jatkuneesta stressistä, tai eilisestä kesäkeitosta jota söin kolme lautasellista.
Pitääkö minun sittenkin alkaa taas retuuttaa meidän pientä hoitoon päivittäin?
Voinko kieltäytyä?

Sitten jatkoin kirjeen lukemista. Kyllä, työ tosiaan olisi omaa alaani ja vieläpä viittomakieltä sisältävää, vuhuu! Mutta työn tarjoaja on Pöytyän kunta, työpaikka sijaitsisi Yläneellä.

Anteeksi mitä! Hain töitä vain lähikunnista. En edes Turusta enää, koska sinnekkin ajaa sen 45 minuuttia aamuruuhkassa ja sama juttu takaisin töistä tultaessa! Tahdon korkeintaan 30 minuutin työmatkan!

Pöytyä, Yläne… Siis meiltähän ajaa sinne varmaan yli tunnin ilman ruuhkia. Saisin varmaankin varata 1,5 tuntia työmatkaan, per suunta!

Viime vuonna kun tyttö aloitti hoidon, minulle sanottiin, että ei haittaa vaikka tytöllä tulee kuukaudessa kaksi yli 10 tunnin päivää, kun muuten hänen päivänsä olivat lyhyempiä. Mutta päivät ei saa olla liian pitkiä.
Jos työmatkoihin menisi yli kaksi (2!) tuntia päivässä, lapsen hoitoaika ylittyisi jatkuvasti!
Sitä ei suvaitse asuinkunta, en minä, ei mieheni, eikä lapsenikaan tarvitse!

Enkä minä varmaankaan olisi vielä valmis työskentelemään, ainakaan koko päiväisesti, enkä ainakaan pitämään lastani aamusta iltaan hoidossa. Terapeutin mukaankin olisi parasta, jos palaisin työelämään vasta ensi vuonna.

Voin kertoa, että työkkäri saa minulta kieltävän vastauksen.