Oma-aika.

Olen ollut viimeksi itsekseni maaliskuussa ennen kuopuksemme syntymää. Tuolloin äitini piti esikoistamme pari päivää yökylässä ja mies oli töissä. Sen jälkeen olen ollut silloin tällöin noin tunnin ilman lapsia käydessäni kaupassa, tai puolituntia käydessäni rullaluistelemassa. Muuten 24/7 vähintään yhden lapsen kanssa, useimmiten kahden. 

 

Kun mies joskus toteaa, ettei lähde äidilleni kylään vaan viettää mielellään aikaa hetken yksin, ymmärrän häntä täysin, ja samalla olen valmis kuristamaan häntä. 

Tietysti hän on töissä muiden ihmisten ympäröimänä, ja kaipaa omaa rauhaa. Hän on kuitenkin 5 päivänä viikossa, 13 tuntia päivässä irrallaan meistä. Töitä ei tosin lasketa vapaa-ajaksi. Sen lisäksi kuitenkin on hänen kaverinsa kanssa viettämä aika maastopyöräillen tai juosten 1-6 kertaa kuussa. Se on lapsetonta aikaa, omaa aikaa, yleensä 2-6 tuntia poissa kotoa. Vähän on toista minulla. Minä pidän tätä sirkusta pystyssä 24/7/365! Missä on se minun muutaman tunnin ITSEKSEEN olo? Ei ole. Näen kavereita ja sukulaisia, käyn kaupungilla, mutta lapset ovat aina mukanani. Vähintään toinen.

 

Päätin nyt, että kun uimahalli aukeaa taas elokuussa, vien vähintään kerran kuussa esikoisemme uimaan. Me saamme olla hetken kaksin ja isi saa viettää aikaa pienimmän kanssa. Ja vähintään kerran kuussa karkaan sinne uimahalliin aivan itsekseni. Saan kaipaamaani liikuntaa, jumppaa hartioille, joka tulee halvemmaksi kuin hieroja, ja sitä omaa aikaa. Taidan viettää altaassa pari tuntia, saunassa toiset ja sitten palkita itseni kahvilan jätskillä. 

Äitini sanoi ottavansa syksyllä myös esikoisemme kerran kuussa hoitoon. He käyvät elokuvissa, teatterissa, uimassa jne. Ja sen lisäksi alkaa kerhot 2pv/vko. Saa esikoinenkin päiviin kivaa touhuamista ja kavereita. Samalla minä saan ottaa rauhallisemmin huolehtiessani hetken vain yhdestä lapsosesta. Ei täysin omaa aikaa, mutta ehkä rennompaa.  

 

Haaveilen siitä, että saisin 1000€ ylimääräistä. Antaisin lapset hoitoon yhdeksi viikonlopuksi ja suuntaisin kylpylään. Yksin. Ottaisin huoneen, nauttisin allaspuolesta, kävisin hierottavana, ottaisin käsi- ja jalkahoidon, päähieronnan ja sitten söisin hyvin ja lukittuisin huoneeseeni isoon sänkyyn ja tuijottaisin telkkaria ilman, että pitäisi tehdä mitään! Haavemaailmassain…

Edelleen nipottajille sanon, että itse olen lapseni halunnut, enkä heitä vaihtaisi mihinkään! Enkä myöskään jatkossakaan kiellä mieheltä vapaa-aikaansa. Silti se, että hetkeksi saisin säännöllisesti vaikka päivän ajaksi lapset jollekkin hoitoon ja hetken aikaa ihan vain itselle, tekisi yllättävän hyvää. Onko muita äitejä, joilla miehen on helppo karata omiin juttuihinsa, mutta lapset tuntuvat olevan sinulle se minuuden jatke, joita ilman poistutaan hädin tuskin postilaatikolle? Tai jos lapset on hoidossa, on se sitä parisuhdeaikaa, joka on myös tärkeää, mutta sen lisäksi ottaisi myös välillä mielellään minä-aikaa? Minulla on melko vähissä kumpikin…

 

Syyskuussa on sentään pariskuntailta minun hankittua liput Sami Hedbergin keikalle. Silloin äitini hoitaa lapset! <3 (Tiedän tosin ainakin pari kertaa illan aikana miettiväni onhan kotona kaikki hyvin.) 

 

Edit: Tekstin tarkoitus ei ole mollata miestäni. Kotona ollessa hän hoitaa kumpaakin lasta ja voin jättää lapset huoletta hänelle. Aika vaan ei tunnu riittävän tällä hetkellä minun omaan aikaani, sama oli esikoisen kanssa aikoinaan. Meidän tytöt kun pieninä tuntuvat olevan samanlaisia ja vaikka isi kuinka hoivaa, ei välillä kelpuuteta ketään muuta kuin minut. Asia kuitenkin taas muuttuu kun kuopus kasvaa. Esikoinenkin jäänyt isompana isin kanssa ilman ongelmia.