Hiipivät oireet.

En tiedä mikä on saanut oloni heittämään taas häränpyllyä. Närästää, vatsa sattuu, on välillä sekaisin, röyhdyttää, ahdistaa. Ihan kuin lääkitys heitättäisi, tai stressitaso olisi pompannut taivaisiin. En ymmärrä. Laihtunut en ole ja aion syödä vaikka väkisin, mutta on tämä nyt taas ihan perseestä!

Aion tästä huolimatta jatkaa normaalia elämää ja taistella vastaan toivoen olon pian helpottavan. 

 

Suhteet Oma elämä Mieli Terveys

Ei saisi nauraa,tiedän.

image.jpg

Arvatkaa mitä!

 

Niinhän siinä kävi, että vesirokko iski mieheenkin. Tasan kaksi viikkoa oli pienemmän ja isomman potilaan rokkojen puhkeamisissa väliä. 

Maanantaina mies valitteli outoa oloa ja tärisi horkassa täkkien alla. Tiistaina sain töihin viestin, että kummasti särkee paikkoja. ”ONKO NÄPPYLÖITÄ?!” Oli ensimmäinen kysymykseni. Löytyihän niitä pari. Ja nyt niitä löytyy jo ”pikkasen” enemmän! Kauhulla otimme taudin vastaan, mutta sairaalalta on vältytty ja lääkkeitä löytyy!

Yhden päivän tuo raasu kärsi kuumeesta, mutta tänään on jo selkeästi pirteämpi. Tiidukin sai olla päivän kotona, kun itse suuntasin kuudeksi töihin. 

Maanantaina on mies jo palaamassa töihin, toivotaan paranemisen jatkuvan samaa tahtia. Sitten viettivät molemmat rokkopotilaat kotona yhtä kauan aikaa. Tiidulta löytyy vielä muutama rokon jälkeinen rupi, toivotaan että hänen isukki pääsee omistaan eroon nopeasti.

Vähän on tuo lastentauti huvitusta herättänyt meissä muissa, ja sanoinkin että töissä voi asiakkailta tulla kommenttia, ainakin jos kasvojen näpyt ei katoa tai moni niistä rupeutuu. 😀

 

Hyvää viikonloppua! Nyt on meillä koko sakki sairastanut vesirokon! 😀

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Terveys