Olemme mieheni kanssa pitäneet yhtä nyt noin 5 vuotta. Aloitimme ystävinä, mutta huomasimme pian sen olevan mahdoton yhtälö ja niimpä meistä sitten tuli enemmän. Päivääkään en vaihtaisi yhdessä olostamme pois. 

Ensimmäinen ajatukseni mieheni nähdessäni vuosia sitten, oli se, että himpura kun en ikinä tule tuota miestä itselleni saamaan. Voi kun olisin tiennyt mieheni kyselleen serkultani minun tilanteestani, niin oltaisiin päästy suhteeseen jo mahdollisesti aikaisemminkin! 😀 

Välillä sitä miettii, että eihän tässä olla oltu vasta kuin viisi vuotta yhdessä ja vaikka mitä on ehtinyt tapahtua. Ja toisaalta taas miettii välillä, että ollaan oltu jo viisi vuotta yhdessä ja vaikka mitä on ehtinyt tapahtua!

Kaikessa suurin tuki on ollut mieheni. Hän on noudattanut uskollisesti ”niin myötä- kuin vastamäessä” -lupaustaan. <3

Kaiken aikaa on yhteiselo ollut mutkatonta. Asioista sovitaan yhdessä. Turhista ei riidellä. Ja minä saan iltaisin kihnuttaa kylmien koipieni ja käpälieni kanssa kiinni mieheen ja nauttia omasta lämpöpatteristani. 

Välillä sitä varmasti parisuhteessa pidetään toista itsestään selvyytenä. Aina välillä on kuitenkin hyvä ja mukava tajuta ettei niin ole. Yhdessä ollaan yhä rakkaudesta. Yhteiselo on yhä mutkatonta ja varpaat voi tunkea miehen peiton alle, vaikka tytär olisi väliin nukahtanutkin. <3

Kun maailma tuntuu musertavalta on ihanaa tietää, että on se oman miehen kainalo johon voi käpertä piiloon. Ja iloisiss uutisista on ihanaa voida kertoa sille omalle rakkaalleen!