Tiistai-illasta perjantai-aamuun esikoisemme kuume seilasi 37,8-38,6 välissä. Lapset oli menossa mammalaan viikonlopuksi, ja kiikutin kuumepotilaan terveyskeskukseen tarkastettavaksi, ettei vaan ole korvatulehdusta tai muuta. 

Molemmat tytöt ovat olleet räkäsiä, mutta vain toisella oli kuumetta, joten väkisinkin heräsi epäilys, että pöpö olisi iskenyt korviin. 

Lääkäri teki perus korva/nielu tutkimukset ja kuunteli keuhkot, mutta passitti kotiin sanoen kyseessä nyt vaan olevan sitkeä virus. Kuumeen jatkuessa takaisin lääkäriin sitten vaan toki. 

Vein tytöt mammallaan sovitusti vaikka isomman neidin kuume pomppasi jo 39,6. Kasa kuumelääkkeitä ja toteamus, ettei kotona pystytä tekemään sen enempää kuin mitä mamma. Viestittelimme tyttöjen voinnista koko viikonlopun ja sunnuntaille päätettiin varata aika Mehiläiseen. Kuume ja kova yskä kun jatkuivat, eikä ruoka maistunut. Muuten tyttö voi suht normaalisti. Jaksoi leikkiä, mutta otti myös päiväunia.

Sunnuntaina 18.00 oli aika Mehiläisen lääkärille. Vastassa oli ihana naislääkäri joka teki perustutkimukset ja totesi korvien ja nielun olevan ok, keuhkoistakaan ei kuulunut mitään hälyttävää, mutta hän halusi meidät ehdottomasti labraan käymään niin saatiin otettua tulehdusarvot. (Koko viikonlopun olin kironnut kun en tajunnut vaatia moista perjantaina tk:ssa.)

Arvot oli selkeästi koholla. Lääkäri halusi kuunnella keuhkot uudestaan ja löysi lopulta pienen poikkeaman vasemmasta keuhkosta. Koska heillä oli röntgen juuri suljettu, hän laittoi meistä lähetteen Tyksiin. Keuhkokuvat oli ehdottomasti otettava.

Pienemmän prinsessamme kiikutimme fammun ja vaarin hellään huomaan illaksi, kun me muu poppoo suuntasimme Tyksiin. Onneksi saimme skipata päivystyspuolen ja pääsimme suoraan lasten puolelle. Siellä menikin sitten 4 tuntia. Pääasiassa odotellessa. Ensin kävimme taas lääkärillä, sitten oli vuorossa röntgenissä käynti, jonka jälkeen lääkäri tuli ilmoittamaan yövuoroon tulevan kollegansa kanssa, että kuvista varmistui keuhkokuume, joka näkyy olevan sen verran pahana, että meidät otettaisiin nyt ainakin yöksi osastolle. 

Mies alkoi järjestellä itselleen maanantaita vapaaksi ja kun meidät kutsuttiin lääkärin huoneeseen vielä ennen osastolle lähtöä, lähetimme isin hakemaan pienempää prinsessaa kanssaan kotiin. (He pärjäsivät muuten keskenään oikein hyvin, vaikka meidän pieni on melkoinen äititakiainen ollut viime aikoina.)

Lääkäri ja hoitajat laittoivat kanyylin isomman prinsessamme kyynärtaipeeseen ja se meni ilman puudutusrasvoja yllättävän hyvin. Me saimme tytön kanssa nähdä vielä keuhkokuvat, jotka näyttivät sen verran hurjilta, että ihmeen pirtsakka tapaus on kyllä neitimme tulehdukseen nähden! 

Sitten pääsimme siirtymään lasten infektio-osastolle. Saimme oman huoneen vessoineen, telkkareineen ja x-boxeineen. Vaikka kello oli jo yli 10 illalla, saimme iltapalaa ennen nukkumaan menoa. Samalla hoitaja antoi tyttärellemme ensimmäisen annoksen antibioottia. Tyttömme kysyi häneltä, että saako vielä katsella elokuvia ja hoitaja sanoi hymyillen, että se riippuu ihan siitä mitä mieltä äiti on. Kävin sitten hakemassa muutaman elokuvan ja onneksi osasin uudella laitetuttavuudella laittaa elokuvan pyörimään! 

Lapsi nukahti lopulta puolenyön paikkeilla ja itse nukuin nojatuolissa. Onneksi sen sai makuuasentoon. Tyynyt tosin oli loppu. Niitä etsi aika moni seuraavanakin päivänä ja laitoshoitaja totesi, ettei ymmärrä mihin ihmeeseen kaikki tyynyt on voineet kadota! 😀

Lapsi nukkui hyvin, ja itsekin sain nukuttua yllättävän hyvin kun huomioi nukkumapaikkani. Aamulla neiti sai uuden annoksen lääkettä ja puoliltapäivin tulisi seuraava. Tyttö sai aamupalan, josta minä söin puuron kun moinen ei hänelle kelvannut ollenkaan. Kävin keittämässä teetä itselleni ja sitten vietimmekin monta tuntia torkkuen ja lasten elokuvia katsellen. Niitä oli käytävällä kyllä kiitettävä valikoima! Ja onneksi melkein 5-vuotias jaksoi niitä katsella, vaikka välillä iski kauhea hinku päästä leikkimään. Eristysosastolla vaan piti ikävä kyllä pysyä omassa huoneessaan, jottei pöpöt kiertäisi. 

Lopulta lääkäri saapui luoksemme ja sanoi, että lounaan ja kolmannen lääkeannoksen jälkeen saisimme lähteä kotiin antibioottikuurin kera. Voi miten onnellisia olimme! Isiä ja siskoa ikävöinyt potilas oli riemuissaan kun pian näkisi taas rakkaat!

Saimme lounaan vähän aikaisemmin. Herkullinen annos pastaa ja lohta, jonka minä suurimmaksi osaksi söin koska hoitajan sanoin ”muuten se menee roskiin”. Samalla tyttö sai viimeisen lääkeannoksen suonensisäisesti. Sitten oli enää kanyylin pois otto, js pian isi ja pikkusisko saapuivatkin meitä hakemaan!

Kotiin päästyämme alkoi toipilaamme rakentaa isin kanssa legoja ja elämä palautui heti suht normaaliksi. Mitä nyt koitimme saada lapset olemaan suht rauhaksiin ja lepäilemään. Itsekin otin päiväunet!

Tänään olemmekim jatkaneet elokuvien katselua ja olen koittanut vähän rauhoitella lapsia. Energiaa olisi, mutta lepo tekisi nyt hyvää, myös pienemmälle joka on kanssa vielä räkänen ja köhänen. 

Kuumetta ei isommalle ole enää noussut, eli lääkkeet taitavat tehdä tehtävänsä. Saimme neuvoksi seurata vointia ja etenkin kuumetta. Jos sitä vielä nousisi tässä niin täytyy palata Tyksiin. Vaarana kun on, että tulehduksen takia keuhkoihin alkaa kertyä nestettä. Onneksi sitä ei ollut vielä kerennyt tulla! Sitten olisi varmaan tullut vietettyä pidempi jakso osastolla. 

Tyksin henkilökunta oli jälleen osaavaa ja ystävällistä. Ja soittipa Mehiläisenkin lääkäri minulle vielä eilen kun olimme kotiin päässeet. Hän kyseli tyttäremme vointia ja kertoi soittaneensa Tyksiin. Hän oli saanut keuhkokuvat sieltä ja heidän omasta labrastaan vielä tarkemmat tulehdusarvot (yli 200) ja totesi tyttäremme olleen hänen luona käydessämme ”pelottavankin hyväkuntoinen”. 

Laitoin tk:hon palautetta. Mielestäni crp pitäisi katsoa lapsilta herkemmin. Se ei vie paljoa aikaa ja kertoo kuitenkin paljon. Tulehdus kun voi olla muuallakin kuin korvissa! Mehiläisen ja Tyksin lääkärit sanoivat, ettei keuhkokuumetta pysty aina kuulemaan, vaan vasta kuvista sen todella näkee. Tulehdusarvo kertoo kuitenkin helposti pitääkö tutkia tarkemmin. 

Onneksi vanhempien vaistot yleensä ovat oikeassa ja löytyy lääkäreitä jotka tutkivat kunnolla!

Me jatkamme nyt viikon verran kotosalla antibioottikuurilla. Parin päivän päästä saa kuulemma voinnin salliessa kuitenkin nähdä jo kavereita ja käydä ulkoilemassa. 🙂