Heti alkuun, anteeksi vaikealukuinen teksti, mikäli Lily ei taas suostu laittamaan tekstiin rivivälejä…
Olen nyt syönyt mielialalääkettä… Ömm, puoltoista kuukauta, reilut? Sain reseptin ärtyneen suolen oireyhtymän takia. Kyllä, niitä käytetään vaikka mihin! Sittemminhän minulla todettiinkin masennus ja ahdistuneisuushäiriö, johon samaa lääkettä käytetään. Jotenka olen jatkanut sen syömistä. Syön vain 5mg escitalopramia, joka on pieni annos. Normaali olisi kai 10mg.
Kerron hiukan omasta kokemuksestani lääkkeiden kanssa elosta ja haluan muistuttaa, että mielialalääkkeitä syö koko ajan vaan enemmän väkeä. Kanssani samanmoisia söi eräs ystäväni yhdessä vaiheessa, ja hän tietää omista ystävistään useammankin moisia popsineen. Kunkin oireet erilaisia ja ketään ei lääkkeiden takia voi umpihulluksi leimata. Siksi uskallankin avautua aiheesta. Olen ihan tavallinen, pienen tytön äiti, jolla on rakastava aviomies. Ihmismieli vaan on hassu kapistus ja joskus se voi saada ihmisen lukkoon ja aiheuttaa vaikka mitä oireita, vaikka kuinka ne tärkeimmät asiat olisi kunnossa.
Siis lääkkeet. Aloitin lääkkeet lopulta pitkän pohdiskelun jälkeen. Alun haittavaikutuslista oli niin järjetön ja pelottava, että epäröin. Ystäväni oli kuitenkin selvinnyt ilman mitään, joten uskaltauduin kokeilemaan. Ensimmäiset kaksi viikkoa voisivat olla pahoja lääkärin mukaan. Oireet alkoivat ekana yönä, kun lääkkeen olin ottanut aamulla. Päivä oli mennyt kuitenkin melko hyvin. Oireita oli muutama, kuten kamala oksetus. Kuumotusta käsissä ja niskassa. En saanut nukuttua. Istuin ensin vessan lattialla ja lopulta kärsin tuskissani sohvalla. Mies vei tyttäremme aamuyöllä töihin lähtiessä äidilleni, jonne minäkin hiukan nukuttuani menin päivällä. Ensin asuimme muutaman päivän äidilläni. Ensimmäiset yöt meni heräillessä. Se että ensinnäkin nukahti, oli tuskaa. Appivanhempani muuttivat meille muutamaksi päiväksi avuksi. Sitten menimme taas 1,5 viikoksi äidilleni, jonka jälkeen koitti juhannus ja vietimme sen appivanhempien kanssa. Juhannus menikin jo mukavasti, kun melkein kolme viikkoa oli kulunut lääkkeiden kanssa.
Kolme viikkoa oireita, vaihdellen, ja onneksi lopulta lieventyen: oksetusta, väkisin syömistä, huonosti nukkumista, kuumotusta, ahdistuskohtauksia. Välissä käväisin tiputuksessa, kun en kyennyt oksetukselta enää edes juomaan. Lääkäri sanoi, ettei ollut koskaan nähnyt vastaavia oireita niin suositusta lääkkeestä. MIKSI SELLAISISSA SITTEN ON RIVITOLKULLA LUETELTU MAHDOLLISIA SIVUOIREITA OKSETUKSESTA JA RUOKAHALUTTOMUUDESTA RUOKAHALUN KASVAMISEEN, SEKÄ ITSEMURHA-AJATUKSISTA KUUMOTUKSEEN?! Lopulta lääkäri suostui laittamaan minut 1,5 tunniksi tiputukseen, ennenkuin sulkisivat terveyskeskuksen. Tyksiin minua ei lähetetty, koska lääkärin mielestä masennuslääkkeitä syövä kuuluisi sitten oireineen mielenterveyshoitoon. MITÄ?! KÄRSIN SIVUOIREISTA, en ajatellut tappaa itseäni! Vaikka välillä luulinkin kuolevani. Noh, kaikki lääkärit eivät tunnu ajattelevan järkevästi…
Terapeutin vaihdos teki hyvää, vaikka entinenkin hyvä oli. Itseä ärsyttää vaan se, että oireet eivät kadonneet ennen lääkkeitä, vaikka saan nyt nauttia tyttären kanssa olosta kotona. Ei ole töitä, ei paineita. Vain kamala olo vaihtelevasti vaikeuttamassa elämää. Varsinkin nyt sen närästyslääkkeen sekoitettua masennuslääkkeen vaikutukset.
Ei kai saisi olla kärsimätön. Ihminen ei parane sormia napsauttamalla. Välillä olen vain itkenyt, koska en jaksaisi kärsimystä, pelottaakin. Tahtoisin vain niin kovasti voida hyvin ja olla entinen onnellinen itseni. Nauttia perheestäni. Täytyy vaan luottaa terapeuttiin. Kyllä tästä kuntoon tullaan. Jaksamista ja uskoa on välillä vaikea löytää, mutta tytär, mies ja muut rakkaat ovat maailman paras syy jaksaa. <3
Halusin kertoa tämän, koska vaikka jotkut eivät mitään oireita saakkaan, toiset kärsii heidänkin puolestaan. Lääkärit eivät osaa välttämättä sanoa, kuin ”oireet voiat pahentua, helpottaa kyllä parin viikon päästä”. Se ei paljoa auta. Vertaistuki on paras tuki rakkaiden läheisten lisäksi. Onneksi olen saanut molemmat!
