Terapiaako nyt tarvitaan?

Kädet tärisee. Oksettaa. Vatsa sattuu. Istun tulevan psykoterapeuttini odotusaulassa. Oli siinä ja siinä, että selvisin tänne asti. 

Kuinka tänne päädyttiin? Luin netistä IBS:ää sairastavien juttuja ja terapiasta oli ollut heille apua. Miksei siis minunkin stressaamiseeni ja jännittämiseeni! Rakas ystäväni antoi oman terapeuttinaa yhteystiedot ja tässä sitä nyt ollaan! Vastapäätä odottaa vanhempi setä, enkä varmaan kehtaa kiljua kauhusta? Tästä jännityksestä on päästävä eroon, siksihän minä tänne tulin!

Terapian jälkeen:

Vapautunut olo. Ei okseta enää. Teimme rentoutumisharjoituksen, juttelimme lapsuudestani ja perheestäni. Niin lapsuudenkodistani kuin nykyisestä omasta perheestäni. Kävimme läpi tilanteita joissa huomaan stressaavani. 

Menen ensi viikolla uudestaan. Varmaan jännitän silloinkin. Nainen oli kuitenkin mukava ja yrittää tosissaan löytää minulle hengitysharjoituksia ja muita. 

Älkää turhaan lykätkö terapiaan menemistä, jos yhtään tuntuu siltä, että siitä voisi olla apua. Ei se teitä hulluksi leimaa! Täällä blogimaailmassakin meitä on monia, eri syistä terapiassa käyviä. 

Illan aion viettää rakkaan perheeni kanssa, katsoen Twilightia. Ja rakas aviomieheni, ota sinä se iPad siihen sohvalle mukaan, ettei tarvitse elokuvaa seurata. 😉

Suhteet Oma elämä Mieli

Aika naturelli.

Olen minäkin teininä käyttänyt luomiväriä ja huulipunaa. Ja kaikkia muita meikkejä! Koskaan minulle ei ole kuitenkaan ollut vaikeaa poistua kotoa meikittä.

(Tässä vähän niitä puoliakin mainittuna, joita pyydeltiin Lilyn toimituksessa aikaisemmin, eli mistä pidät omassa ulkoisessa olemuksessa.)

Tällä hetkellä aamulla pesen kasvoni, käytän kasvovettä ja laitan kasvovoiteeni. Sitten taivutan ripset, usein laitan valkoista rajausta silmiini alas raikastamaan ilmettä ja sitten ripsiväriä. Näin on saatu silmät näkyviin! (Pidän silmiäni yhtenä kauneimpana ulkoisena ominaisuutenani, mutta niiden vihreyttä ei itsestään kehystä tummat ripset, toisin kuin miehelläni.) Poskiin sipaisu aurinkopuuteria ja valmis! Joskus jos iho ei ole ihan parhaimmillaan, laitan tietysti näppyihin hiukan meikkivoidetta. Tämä on se meikki, joka kertoo kesän olevan tulossa ja pisamia ei peitetä puuterilla. 

Talven lähestyessä lisään automaattisesti meikkiini enemmän meikkivoidetta ja puuteria. Mutta luomivärit kuuluvat enemmän juhliin ja rajaukset baari-iltoihin. 

Olen saanut kommentteja ihanasta ihostani (eikö ne ihmiset näe näitä mustapäitä joita ei edes kerran vuodessa poistateta kosmetologilla?!), mahtavasta hiuspehkostani (joka on ensin synnytyksen jälkeen vähentynyt hormoonien takia ja sittemmin laihtumisen takia. Kampaajan mielestä hiusta silti löytyy yhä ihan riittävästi.), sekä silmistäni. Näitä koitan korostaa tottakai, mutta tyyli on silti luonnollinen. 

Mitä vaatteisiin tulee, olen farkku, t-paita/toppi & tennari tyttöjä. Joskus on saatava korkkarit jalkaan ja mekko päälle, mutta jo töidenkin puolesta ja pienen lapsen äitinä on nuo tennarit ja farkut paljon kätsymmät! 😛

Kynsissä minulla on usein väritöntä lakkaa. Varpaissa tosin useimmiten jotain ihanan värikästä. Joskus tosin haluan kunnolla väriä, jo esim. ihan vaan keväänkin kunniaksi! Myöskin erilaisia kynsitarroja tulee käytettyä! 🙂

Oman kynnen geelauskin minulla oli nelisen vuotta sitten, mtta sen jälkeen omat kynteni olivatkin aivan hirvittävässä kunnossa jonkin aikaa. Sittemmin olen vain ihaillut toisten laitettuja kynsiä ja vain lakannut omiani. 🙂

Kauneus Oma elämä Meikki