Tabu. Sitä se on.

Sillä eiväthän äidit väsy! 

Äidit ovat kaikkivoipia ja väsymättömiä koneita. Ja jos väsyt, niin älä nyt herran jumala ainakaan sano sitä ääneen. Sehän tekee susta maailman huonoimman! 

Äidin kuuluu hoitaa lapset, hoitaa pyykit, tehdä ruuat, pitää parisuhde entisellään ja pyöräyttää pannukakku vielä iltapalaksi! Ja tämä kaikki valittamatta mieluiten joka päivä. 

Mutta voi kuulkaa kun ei se maailma pyöri sillä tavalla! 

Emme me äidit ole sellaisia. Tai siis anteeksi, kyllä sellaisiakin tuntuu keskustelupalstoilta löytyvän, mutta! Tiedättekö mitä, minä itse pidän paljon enemmän niistä äideistä, jotka ilmoittavat facebookissa olevansa rättipoikkiväsyneitä! Ja tiedättekö miksi? Koska he eivät esitä mitään! 

Vaikka itse sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen, niin en nyt puhu vain meistä siihen sairastuneista. Myös terveet äidit ovat väsyneitä. Olen viimeisen parin kuukauden aikana kuullut ja lukenut todella monen äidin väsymyksestä. Ja se on ollut ihanaa! En ole yksin! En ole ainoa jolle on lääkärissä tuputettu mielialalääkkeitä, enkä ole ainoa joka on lopulta ilmoittanut, ettei halua lääkkeitä, sillä ei lääke ratkaise tätä!

Itse käyn edelleen terapiassa ja tunnen siitä olevan apua, mutta myöskin sen myöntäminen että tarvitsen apua on iso asia. Meidän äitien ei tarvitse selvitä kaikesta itse!

Olen onnekas ollessani naimisissa miehen kanssa joka ymmärtää. Miehen kanssa, joka tukee ja työpäivänsä jälkeen on valmis tekemään oman osuutensa. 

Olen onnekas voidessani viettää aikaa äitini luona tyttöjemme kanssa. Lapsuuden kodissani, jossa on hyvä olla, ja missä on seuraa.

Olen onnekas, koska minulla on pikkusisko joka haluaa välillä yöpyä luonamme ja vahtia tyttöjämme hetkisen. 

Olen onnekas voidessani soittaa omille isovanhemmilleni tarvitessamme hoitoapua. 

Olen onnekas, kun olen saanut appivanhemmat joille voin myöntää tarvitsevani hoitoapua lasten kanssa.

Olen onnekas, koska tätini ottaa viikoittain pariksi tunniksi esikoisemme leikkimään, leipomaan, ja puuhailemaan rauhassa ”isojen” tyttöjen juttuja! 

Ja olen äärettömän onnekas omistaessani ystäviä, jotka tukevat yhtälailla kuin perhe, ja jotka eivät hylkää.

Toivoisin jokaisen väsyneen äidin olevan yhtä onnekas. 

Kuitenkin välillä mietin, miksi avun saaminen on niin vaikeaa tässä yhteiskunnassa. Neuvolasta saattaa saada keskusteluapua ja lastenhoitoonkin jonkunlaista tukea. Terveyskeskuksissa sen sijaan liian usein äidille isketään reseptiä käteen, ja sanotaan, että kyllä se siitä parissa viikossa, vaikka keskusteluapu olisi paljon parempi vaihtoehto! Helpoiten apua saa kuulemma kunhan ensin pääsee lastensuojelun piiriin, mutta kuka siihen haluaa? Voisiko olla jokin äidinsuojelun piiri, jossa ilman kenenkään ilmoitusta saisi käydä hakemassa sitä apua, joka oikeasti auttaisi ilman otsaan iskettyä leimaa? 

Meiltä nykyajan äideiltä vaaditaan liikaa. Ennenkin ovat äidit tehneet paljon, ja ovat varmasti olleet väsyneitä, en minä sitä sano! Ennen kuitenkin asuttiin kolmen sukupolven kanssa samassa talossa ja pihanaapurit kasvattivat lapsia yhdessä kuin ominaan. Nyt on jokaisen huolehdittava itse omistaan. Ja mieluiten valittamatta.