Kun tuntuu, ettei kukaan voi ymmärtää. Siltä ahdistuneisuushäiriön ja IBS:n (ärtyneen suolen oireyhtymä) kanssa usein tuntuu. Kun fyysinen pahoinvointi, vatsakivut, vatsan sekaisin olo, jne. on päivittäistä. Kun se aiheuttaa henkistä pahoinvointia. Normaalit ihmiset poistuvat kotoaan ja tulevat-menevät miten tykkäävät, paniikkihäiriö voi sulkea ihmisen täysin kotiinsa. Itse taistelen tätä vastaan, mutta yleisillä paikoilla, etenkin konserteissa ja keikoilla paniikki hiipii väkisinkin. Kuumottaa, oksettaa, ja pakenemisreaktiota vastaan saa tosissaan taistella. Yrität käyttäytyä normaalisti ja hymyillä, etkä kehtaa kuin puolisolle tai läheiselle ihmiselle paljastaa huono oloasi. 

Tunnen usein pilaavani muiden elämän. Matkalle lähtö, poissa kotoa olo pitkiä aikoja jne. tuottavat minulle ”turhaa” stressiä, mikä hankaloittaa samalla läheisteni elämää.

Sirkukseen meno pari viikkoa sitten esikoistyttäremme kanssa oli taistelua omaa ahdistusta vastaan. Mieheni ei antanut vaihtoehtoa (tottelee terapeuttiani hienosti). Hän ilmoitti hoitavansa pienintä neitiämme, ja pukeutui ulkoiluvaatteisiin Turkuun suunnatessamme, jottei mitenkään voisi mennä sirkukseen! Istuimme penkkirivin keskellä tyttäremme kanssa ja vaikka pari kertaa olo meinasi käydä itselleni sietämättömäksi, sain rentouduttua ja nautittua esityksestä. Varmasti suurimmaksi osaksi saan kiittää tästä pientä seuralaistani, jonka reimun näkeminen rentoutti ja sai laittamaan omat tunteet sivuun.

Viime viikonloppuna olimme aikuisten kesken viettämässä iltaa Sami Hedbergin keikalla Logomossa. Sain kerätä kaikki voimani, jotta pystyin olemaan siinä ihmispaljoudessa. Sain nautittua keikasta, Sami nyt vaan on ihan loistava ihmisten naurattaja, ja vei ajatuksia automaattisesti pois paniikista. Ja siltikin sain hengitellä välillä syvään. Istuin penkkirivin reunassa oven vieressä. Olon käydessä sietämättömäksi, pakomahdollisuus tunnetusti helpottaa. Ilta meni kuitenkin hyvin ja suuntasimme ystävillemme iltaa istumaan ja jäimme sovitusti yöksikin.

Kaiken kasaantuminen ja vastaan taisteleminen aiheutti ilmeisestikin kuitenkin sen, että jouduimme sunnuntaina ystäväpariskunnaltamme lähtemään aikaisemmin, koska minua oksetti niin paljon. Ja autossa kotiin ajaessani pelkäsin oksentavani hetkenä minä hyvänsä, vaikka itse ratissa ollessani saan itseni jotenkin pysymään kasassa. 

NIIN HELVETIN VAIKEAA! Itseinho on valtavaa. Autossa meinasin purskahtaa kunnon itkuun, koska tunsin pilanneeni mieheni päivän. Tunsin olevani epäkelvo vaimo ja välillä tunnen olevani ihan surkea äiti. Onneksi nykyään osaan palauttaa muistiini sen, että olen lapsilleni maailman paras äiti. Tämä on vain asia jonka kanssa minun täytyy oppia elämään ja vain minä voin olostani saada helpomman. Ja silti pelkona on, että jossain kohtaa mies kyllästyy ja saa kanssani hepulin! Vaikka mies on se joka saa minut aina rauhoittumaan ja taistelemaan tätä vastaan. Hän muistuttaa minun olevan vahva ja selviävän huonoista ajoista. Olen todella onnellinen, että hän rakastaa minua juuri tällaisena, jaksaa olla tukenani, eikä halua ketään muuta. <3

Olo on yhä vaikea. Vatsa kiusaa. Välillä oksettaa, välillä turvottaa, närästää, ahdistaa. Olen jumissa pääni kanssa niin sanotusti. ”Ne ovat vain ajatuksia.” Kuten terapeuttini sanoo, ja niistä pitää oppia päästämään irti.”Tämä on ominaisuus, joka tulee olemaan sinussa varmaankin aina, sinun on kuitenkin mahdollista oppia hallitsemaan sitä.” 

Sitä päivää odotellessa. Täytyy varmaan taas kaivella Irti ahdistuksesta-kirjani esiin. Ja Mindfulness-värityskirja on jo käytössä. Harmi kun eräs käyttämäni rentoutussivu oli menty lopettamaan.  

 Onko ”linjoilla” muita ahdistuneisuushäiriön, paniikkihäiriön tai muun vastaavan tapaisen kanssa painivia? Vertaistuki on itselleni ainakin ollut todella tärkeää.