Jo alkuviikosta katsoin täydessä kukassa olevaa kirsikkapuutamme ja kukkaan puhkeamaisillaan olevaa koristeomenapuuta.
”Sunnuntaina se on kaunis, sopivasti juhliin!”
Tänään haimme tyttöjen kanssa muutaman pihakukkasen. Loput haen, kunhat päivät ovat pysyvästi lämpimämpiä.
Parveke ja terassikin on nyt vihdoin laitettu kuntoon.
Muumitalokin sai taas oman kukkasensa.
Ihanaa, kesä on ihan just täällä! <3
Ärisee, kitisee, nauraa ja höpisee. Minä, perheen pienin! <3
Kitisen tosin edelleen todella vähän, ja yleensä kitinälle löytyy hyvä syy (nälkä, tai märkä vaippa TAI jos jouduin liian kauan pitämään itse itselleni seuraa). Kunnon huudon päästävän vasta kun on kamala nälkä ja äidillä kestää liian kauan, tai saamani rokote aiheuttaa vatsavaivoja, sekä joskus yliväsymys on hyvä syys kitinään, johon auttaa vain äidin lämmin syli. Olen päättänyt seurata isosiskon mallia ja isin syli kelpaa muuten, paitsi jos on oikein ”hätä”. Isi kelpaa siihen tarkoitukseen parhaiten vasta kun on muutaman kuukauden vanhempi, vai voisko muka jo nyt kelpuuttaa? Äidin mielestä ilmeisestikin.
Naurua ja höpinää sen sijaan kyllä riittää. Juttelenkin kaikille, jotka vaan suostuu kuuntelemaan. Joskus on ihan kiva vaan höpistä yksikseenkin, oikeen kovaan ääneen!
Siskon touhuja on kiva seurata ja aamuisin pötkötelläänkin usein vieretysten vanhempien sängyllä. Juttua minulla riittää äidille ja isille välillä vielä silloinkin, kun pitäisi kuulemma ruveta jo nukkumaan. Hauskinta on alkaa jutella äidille neljältä aamuyöllä maitopullon jälkeen. Se on tosin niin harvinainen keskusteluaika, että se naurattaa yleensä äitiäkin.
Naureskelen myös paljon ja etenkin tättän nassu on sellainen, että alkaa väkisinkin sen kanssa aina naurattaa! Hymyn minulta saa kun vaan juttelee minulle hymyillen!
Uusimpana keksintönä olen alkanut murista! Muistutan kuulemma traktoria. Mörinää on hauska pitää! Ja ainakin äidistä se näyttää olevan hassua!
Sohvalla selällään pötkötellessäni pääsen kääntymään kyljelleni. Ja vatsalla ollessani meinaan välillä kellahtaa selälleni. Äiti tosin vielä koittaa toppuutella menoani, samoin neuvolalääkäri piti minusta kovin kiinni, kun vaan vähän koitin näyttää osaamisiani! Täytyy kuulemma vielä varoa päätä.
Sylissä ollessani pitelen myöskin päätäni mielellään ylhäällä ja kuikuilen ympärilleni. Yritys on myös kova päästä istumaan. Sitäkään ei ihan vielä kuulemma tarttisi yrittää.
Lujaa menee ja äiti on sanonut, että juoksen jo varmaan puolivuotiaana. Toivottavasti, niin pääsen isosiskon mukaan leikkeihin!
Saan kuulemma sunnuntaina virallisesti nimen. Hassua, nimihän mulla on koko ajan ollut! Kyllä mä silti mielelläni juhlin, kun on kuulemma kakkuakin!
