Esikoinen oli aikoinaan oikea liinailulapsi. Jos vatsa vaivasi, oli väsy tai äitikaipuu niin lapsi liinaan! Saatiin tyytyväisenä liinassa tuhiseva lapsi ja omat kädet jäi vapaiksi. Liinaa käytettiin kotona mm. ruokaa tehdessä, yhteisillä päikkäreillä (lapsi liinassa ja minä puoli-istuvassa asennossa sohvalla), sekä kauppareissuilla. Kehtosidonta ja vauva oli tyytyväinen!

Kuopusta varten liina kaivettiin esiin ja näin jo meidät kaupoilla ja kaupungilla liikenteessä liinan kanssa. Kotona ajattelin liinan olevan kätevä, kun vauvan saisi pidettyä lähellä, mutta kädet olisivat vapaat muuhun touhuamiseen. 

Ensimmäiset liinan sitomiset olivat vielä hiukan muistelua ja oikeanlaisen vauvan asennon hakua. Sitten se alkoi sujua!

Meidän kuopuksemme ei ole vielä oikein innostunut liinailusta. Ja luulen tietäväni syynkin. Tämä tapaus kun ei ole sellainen äidin syliin käpertyvä luttana, vaan TAHDON NÄHDÄ MAAILMAA-luttana. 😀

Sylissä halutaan olla, mutta pystyssä. Täytyy nähdä olan yli tai olla vatsallaan sylissä niin, että saa katseltua halutessaan ympärilleen. Eli ei auta muu kuin opetella toisenlainen vastasyntyneellekin sopiva kantoasento, jossa vauva on pystyasennossa. 

Vauvamme menee yöunien suhteen isosiskonsa tyylillä, eli 1-2 syöttökertaa yöunilla on riittävä ja ollaan iltakukkujia. Sen sijaan hän ei pötköttele mielellään yksiksensä lattialla tai sitterissä, kuten siskonsa teki. Siinä ei ole kiva seurata toisten touhuja vaan on päästävä syliin katsomaan läheltä! Ja ai kamala jos väki poistuu sitterin ympäriltä. Silloin pitää ilmoittaa, että nyt jäin yksin! 😀

Onneksi tämä vauva on kuopus. Isosiskoa seuratessa on hommaa ja isosisko saa pidettyä pikkusiskon tyytyväisenä. Luulen, että vuoden päästä pikkanen kipittää jo tuhatta ja sataa isosiskonsa perässä! 😀

Samanlaiset erilaiset. Omanlaiset. Niin rakkaita kumpikin. <3