Perhekeskeinen.
Tein jossakin välissä testin Kodin kuvalehden sivuilla, se osui ja upposi!
Olen aina ollut perhekeskeinen. Minä huolehdin omistani, pysyn heidän puolellaan ja viis veisaan jos loukkaan jotakuta, mikäli kyseessä on minun omani, minun rakkaani puolustaminen. Perhe on kaikki kaikessa.
Eräs vanhempi herrasmies oli tuossa taannoin hiukan huolestunut. Sanoi, ettei ole mikään neuvomaan, mutta kun niin nuorena olen lapset hankkinut ja naimisiinkin mennyt niin, ettei sitten vaan myöhemmin kaduta.
No tuota.
Halusin lapset nuorena.
Elämänkokemusta ja -näkemystä 40-vuotiaalla esikoistaan odottavalla on toki enemmän, ja sitä on jo kasvanut aikuiseksi. Silti en usko sellaisen olevan parempi äiti kuin minun ollessani esikoista odottaessani 21! Olen kasvanut tässä samalla. Ja toki olen joskus miettinyt, ettei olisi haitannut ehkä olla vähän vanhempi, muttei haitannut olla juuri sen ikäinen kun olin.
Teininä toivoin saavani esikoiseni viimeistään 26-vuotiaana. Ehdin saada molemmat lapsemme siihen mennessä. Kiitos siitä, nimittäin jos kroppa tuntui olevan kovilla jo kuopusta odottaessa nyt parikymppisenä, mitä se olisi ollut 10 vuoden päästä!
En koskaan harrastanut irtosuhteita, vaan etsin aina kumppania jonka kanssa olisi kaikin puolin hyvä. Kumppania tulevaisuudessa perheen perustamiseen. En juossut baareissa, vaan vietin vapaan aikani ystävieni kanssa. Matkustelin harvoin, ja nautin koti-illoista, siitä tavallisesta arjesta kivojen, pienten ilonlähteiden kanssa.
Löysin 20-vuotiaana kumppanin, josta tuntui yhtä luonnolliselta perustaa perhe, ja mennä naimisiin, ennenkuin olimme seurustelleet edes kahta vuotta. Remontoimme miehen kaksiosta ensimmäisen kotimme yhdessä ja sen käytyä pieneksi hankimme isomman kodin, jossa viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa. Yhä käymme konserteissa, juhlissa jne. mutta kumpikaan meistä ei kaipaa baarissa roikkumista. Matkustelu onnistuu lastenkin kanssa. Ja kaiken lisäksi olemme alle 50v. kun molemmat tyttömme ovat täysikäisiä. Mehän jaksetaan sitten vaikka mitä!