Terapiaako nyt tarvitaan?

Kädet tärisee. Oksettaa. Vatsa sattuu. Istun tulevan psykoterapeuttini odotusaulassa. Oli siinä ja siinä, että selvisin tänne asti. 

Kuinka tänne päädyttiin? Luin netistä IBS:ää sairastavien juttuja ja terapiasta oli ollut heille apua. Miksei siis minunkin stressaamiseeni ja jännittämiseeni! Rakas ystäväni antoi oman terapeuttinaa yhteystiedot ja tässä sitä nyt ollaan! Vastapäätä odottaa vanhempi setä, enkä varmaan kehtaa kiljua kauhusta? Tästä jännityksestä on päästävä eroon, siksihän minä tänne tulin!

Terapian jälkeen:

Vapautunut olo. Ei okseta enää. Teimme rentoutumisharjoituksen, juttelimme lapsuudestani ja perheestäni. Niin lapsuudenkodistani kuin nykyisestä omasta perheestäni. Kävimme läpi tilanteita joissa huomaan stressaavani. 

Menen ensi viikolla uudestaan. Varmaan jännitän silloinkin. Nainen oli kuitenkin mukava ja yrittää tosissaan löytää minulle hengitysharjoituksia ja muita. 

Älkää turhaan lykätkö terapiaan menemistä, jos yhtään tuntuu siltä, että siitä voisi olla apua. Ei se teitä hulluksi leimaa! Täällä blogimaailmassakin meitä on monia, eri syistä terapiassa käyviä. 

Illan aion viettää rakkaan perheeni kanssa, katsoen Twilightia. Ja rakas aviomieheni, ota sinä se iPad siihen sohvalle mukaan, ettei tarvitse elokuvaa seurata. ;)