Terapiassa.

Äää! Oon ihan unohtanut kertoa!

Kävin tapaamassa ihanaa terapeuttiani juuri ennen juhannusta. Edellisestä käynnistäni olikin vierähtänyt melkein 1,5 vuotta!

Keskustelimme peloistani, pelkotiloista, joita olen jo oppinut hallitsemaan paremmin ja myöskin siitä kuinka oikeasti olen saanut apua hänen neuvoistaan. Sain myös lisätietoa harjoituksista, joilla voin vielä paremmin oppia hallitsemaan paniikkikohtauksia. 

”Siinä oot kyllä ihan oikeassa, että hormonit on nyt vaikuttaneet varmasti, kun ne on taas etsineet tasapainoa.”

Parhainta oli kuitenkin kuulla, että hänen mielestään minun ei tarvitse käydä säännöllisesti terapiassa edelleenkään. Voin varata hänelle ajan aina halutessani, mutta hän ei koe minun tarvitsevan ainakaan tällä hetkellä hänen apuaan. 

”Tää on sulta sellainen varmistuskäynti. Haluat varmistaa multa, että kaikki on hyvin. Enkä mä kyllä tosiaan näe, että sun tarttis täällä käydä säännöllisesti. Toisaalta harvoin sitä kuulee asiakkailta positiivisia asioita. Yleensä mun luokse tullaan kun voidaan huonosti. Tää on kivaa vaihtelua, että kyllä sä voit täällä välillä käydä päivittämässä kuulumisia. Täältä mut löytää aina torstaisin, ja soittaa voi, tai laittaa sähköpostia.”

Oli kiva piristää terapeutin päivää ennen juhannusta. Ja oli kiva kuulla, että hyvin mulla ihan oikeasti menee (enkä vaan luule niin.) Terapeutti sanoi minulla asioiden olevan nyt hallinnassa, ja koska olen selvästi herkästi stressaava ja asioihin reagoiva, nämä asiat tulevat olemaan aina mukanani, mutta voin oppia hallitsemaan niitä paremmin ja elämään niiden kanssa. 

”Nyky-yhteiskunta on kyllä kumma nuoria kohtaan. Ei tueta niissä asioissa joissa pitäisi.” (perhe, lasten kanssa kotona olo jne.)

”Nykyään ihmisiltä vaaditaan liikaa. Pitäisi hallita täydellisesti perhe, työt, harrastukset ja kaikki, samaan aikaan!” 

On se kyllä kiva, että olen löytänyt ammattilaisen, jonka kanssa on helppo keskustella!