..Kutakuinkin tältä!

On kulunut reilu vuosi siitä, kun jäin äitiyslomalle vastasyntyneen ja 2,5-vuotiaan kanssa. Ensi maanantaina arki muuttuu ja palaan työelämään. Onneksi vain puolipäiväisenä, jotta pienet saavat totutella uuteen arkeen kevyemmin. Nautin kuluneesta vuodesta suunnattomasti, vaikka toisinaan  fiilis oli kaikkea muuta, kuin nautinnontäytteistä. Huonosti nukuttu yö yhdistettynä kamalaan ulkoilukeliin sai laskemaan tunteja siihen, kun mieheni palaisi töistä kotiin.

Moni ajattelee, että kotona oleminen on helppoa. Moni ajattelee sen yhä LOMANA. Ehkä vanhempainvapaata voi miettiä lomana pukeutumisesta, laittautumisesta ja skarppaamisesta, mutta lomaa sen oikeassa merkityksessä se ei ole. Ehkäpä haastavinta kotona olemisessa on läsnäolo. Hommat huutavat joka nurkassa: pyyhi pölyt! Laita pyykit! Korjaa lelut lattialta! Laita ruokaa! Mieti, miten järjestät tämän päivän muskarikuljetukset ja omat harrastuksesi! Tärkeintä olisi kuitenkin muistaa huomata ne tärkeimmät syypäät, joiden vuoksi kotona ollaan.

Vaikka kotona onkin tietyt havaittavissa olevat rutiinit, olemme eläneet aika pellossa. Tehty mitä huvittaa silloin kun huvittaa. Jos ei ole huvittanut ulkoilla, emme ole lähteneet ulos vain siksi, koska sinne nyt pitää lähteä. Sen sijaan olemme saattaneet leipasta piparit ja lukea prinsessalehtiä keittiönpöydän ääressä. Pidän ulkoilua tärkeänä, mutta en itseisarvona. Jos lapseni olisi meneväisempää sorttia, sisäpäivistä saattaisi tulla katastrofaalisia. Tyttöni on kuitenkin enemmän luovaa sorttia, joka saattaa istua kolme tuntia pöydän ääressä askartelemassa.

Töihinpaluu heittää arjen päälaelleen hetkeksi, mutta ei mene kauaa, kun elämä palaa taas uomiinsa. Samat rutiinit säilyvät, mutta arjesta tulee kenties hieman sturkturoidumpaa. On vain ohjelmoitava itsensä uudelleen, jotta rento fiilis jatkuisi uudessakin arjessa.