Vuosi 2013 on tuonut tullessaan melkoisia muutoksia. Hupsistakeikkaa, maailmaan pyörähti pikku-A (tai no, hän tuli hitusen etuajassa, viime vuoden puolella)! Humpsista, myytiin vanha koti ja ostettiin tilalle suloinen seitkytlukulainen rivari. Opsankeikkaa, meistä tulee sijaisvanhempia teini-ikäiselle siskolleni.

Mä luulen hanskaavani tämmöiset tilanteet. Tiiättekö. Elämä tuo, elämä vie! Tosiasia kuitenkin on, että mä olen näistä kaikista muutoksista aivan pyörällä päästäni. Ehkä suurin pään pyörälle laittaja on aikuis-factor. Ei saatana, mä asun vittu rivarissa. Mulla on kaksi lasta. Ihan huippu mies.

Kohta on teinikin talossa. Mulla on jääkaapissa kalaa ja juustoja. Käyn aikuisten marketissa ostamassa viikon safkat. Tai no, mies käy sillä hän osaa sen homman mua paremmin. Nypin rikkaruohoja perse pystyssä ja nautin siitä, että saan juoda aamukahvini yksin. Hykertelen jo aamuviiden imetyksen aikoihin, mitä puuhia keksisin tulevalle päivälle. Teen palapelejä lapseni kanssa. Askartelen mikrofonin lapselle käden käänteessä. Farkku-rellu ilmastointeineen tekee arjesta juhlan, naapurin koiran räksytys käy hermoille. Kaiken kaikkiaan elän tasaisen ihanaa perhearkea, joka ei ahdista!

Aikuis-factor laittaa pään pyörälle siksi, koska se on jotain sellaista, jota vastaan taistelin koko pienen ikäni. Minähän en vittu ainakaan ala nuohoamaan jotain vitun pihanurmikkoa. En todellakaan käy marketissa ostamassa viikon ruokia ja kyttää tarjouksia lehdistä sormet musteessa. Halusin kyllä   aina äidiksi, mutta ne lieveilmiöt omakotitaloineen olin valmis viskaamaan jorpakkoon. Äitinä oleminen saisi riittää. On noloa muuttua aikuiseksi, sellaiseksi tylsäksi nelikymppiseksi, ruuhkavuosiaan viettäväksi emännäksi, joka juhlistaa elämäänsä kerran vuodessa käymällä kanarialla. Juuri sellaisia aikuiset ovat!!

Musta on tullut niiiiin äiti. Juuri sitä, mitä aina toivoinkin olevani. Musta on tullut niiin se äiti, jota kaikki lapsettomat facebook-kaverini inhoavat. Lataan kuvia ekoista porkkananmaisteluista (mukama VAIN sukulaisia varten ku ne niin tykkää!) ja värikylvyistä. Teen selväksi, että käytän kestovaippoja ja kannan lastani ties missä välineissä. Dissaan ajatuksissani äitejä, jotka toimivat eri tavoin kuin minä. Olen paras mahdollinen äiti (tosin oikeesti vain omille lapsilleni jos niillekkään) ja tiedän kaiken kaikesta lastenhoitoon liittyvästä, kuten vaunuista, vaipoista, rokotteista, rasvoista, kasvatuksesta, imetyksestä, ravinnosta, kehitysvaiheista ja leluista. Olen yli-ihminen, koska olen äiti.

Aikuis-factor taitaa tulla äitiyden ja vanhemmuuden kylkiäisenä, tahtoipa sitä tai ei. Olennaisinta lienee se, miten asian ottaa. Jos kiellät aikuis-factorin olemassaolon ja sen väistämättömän tulos  elämääsi, teet elämästäsi kaksin verroin hankalampaa. Sinusta tulee vielä se nelikymppinen. Tulet elä-mään ruuhkavuosia ja saatat jopa käydä Kanarialla, koska se on niin helvetin halpa paikka. Voit kuitenkin olla olematta tylsä emäntä ja laittaa tukkasi vaikka joka kuukausi. Jotkut laittavat ripsensäkin!

Ota itsesi vastaan sellaisena, kuin elämä sinut muovaa. Olet silloin kauneimmillasi!