Työnhakijan arki

Vaikka varsinkin juoksurintamalla olen kokenut hienoja onnistumisen hetkiä viime aikoina, en voi olla ajattelematta miten paljon haluaisin löytää itselleni sopivan työpaikan. Valmistuin tänä keväänä ja olen aktiivisesti hakenut koulutukseeni ja osaamiseeni liittyviä työpaikkoja mutta mikään ei ole vielä tärpännyt. Pari kertaa olen päässyt haastatteluun mutta siihen se on tähän mennessä jäänyt. Juuri tänään sain jälleen yhden sähköpostin jossa sanottiin ystävällisesti ”kiitos mutta ei kiitos” kuten niin moneen kertaan aiemminkin. Tällaisina päivinä tuntuu, että oikein mikään ei onnistu.

En tietenkään aio enkä voikaan lopettaa työn hakemista. Joka aamu avaan ensimmäisenä TE-palveluiden sivut ja toivon, että tänään siellä olisi jotain minulle. Joskus toivon, että en asuisi Tampereella jotta saisin paremmin oman alani töitä. Mutta kuten sanoin, en aio vielä luovuttaa.

Suhteet Oma elämä Työ