”Kirjoittaa itselleen”

Kello on 8.17. Makaan sängyssä ja katselen 8 jaksoa IHOLLA ohjelmaa katsomosta. Ei, en ole herännyt aikaisin, vaan en ole vielä mennyt edes nukkumaan. Tätä on baari työntekijän elämä.

Onneksi huomiselle ei ole suunniteltuna mitään erikoisempaa ohjelmaa, joten voin mennä täysin fiiliksen ja oman jaksamisen mukaan. Tosin olen niin huono chillaaja, että vähän jo suunnittelin herääväni parin tunnin unien jälkeen ja lähteväni kävelylle ja siivoavani. Saa nähdä olenko kellon soidessa samaa mieltä. Illalla bändin kanssa on sovittuna treenit, koska keikka lähestyy. Huominen kuulostaa siis ihanan normaalilta!

”Mie ite”

Jotta blogille saataisiin ”kasvot” tai ”ääni” niin kerron hieman itsestäni.

Olen siis 18 vuotias nuori naisen alku savosta. Laulan cover bändissä ja rakastan laulamista ylitse kaiken. Opiskelen parturi kampaajaksi joka on ollut unelma-ammatti jo pienestä pitäen. Teen sivutöitä baarissa blokkarina ja aijon kiivetä ylöspäin siinäkin työssä. Olen myös luonteeltani aikamoinen pohdiskelija ja sen varmasti joka ikinen blogiani lukeva tulee huomaamaan!

 Minun blogi

Olen pitkään haaveillut ja pohtinut blogin perustamista, mutta sitten olen aina löytänyt itseni kyselemästä itseltäni, että 

  1. Onko minulla mitään mistä kirjoittaa?
  2. Kiinnostaako ketään?
  3. Mitä varten tunnen hirveää poltetta päästä kertomaan omasta arjestani muille?

Lopulta olen tullut siihen tulokseen, että kirjoittaminen on minulle luonnollisempaa kun blogini toimii vähänniinkuin päiväkirja. Mutta tätä päiväkirjaa saa lukea kaikki. Palatakseni vielä kysymykseen ”kiinnostaako ketään”. Minusta oli kyse sitten blogeista, musiikista, työpaikoista, vaatteista niin samanlaiset tai samantyyppiset ihmiset löytävät toisensa. He jotka pitävät samoista asioista ja ajattelevat samantyyppisesti, hakeutuu tai jopa päätyy toistensa seuraan lopulta. Siinä ehkä vastaus siihen. Vastaus taas viimeiseen kysymykseen on ehkä se, että ei ole poltetta päästä kertomaan asioista muille ihmisille vaan, voi seurata oman elämän kulkua ja nähdä sen muuttuvan eri suuntiin, varsinkin näin hektisessä iässä. Olisiko jopa liian itsekästä sanoa, että kirjoittaa itselleen.

Sisältö

Aiheet joita käsittelen blogissani eniten ovat musiikki harrastukseni, sivutyöni, parturi kampaaja opintoni. Tottakai varmasti paljon muutakin! Olen jo hieman ehkä haaveillut myös vloggauksesta, mutta saa nähdä miten tämä luonnistuu.

/jansku

 

 

Suhteet Oma elämä Mieli Työ