Häpeä

Häpeä on tunteena todella inhottava, kiusallinen ja jopa ahdistava.
Meistä jokainen on kokenut monenlaista häpeää.
Muistat varmaan sen kaltaisen häpeän tunteen, kun ihastukselle jutellessa purkka lentää suusta tai kirkon penkissä pääsee pieru.
Joku voi muistaa ikuisesti häpeän, joka aiheutui tultuaan nolatuksi kaveriporukan edessä.
Tai ehkä tunnistat sen häpeän, joka aiheutui siitä, kun läheisesi löi sinua ensimmäisen kerran.
Uskon, että ääneen sanomalla häpeä helpottaa, ainakin hitusen.
Tunne ei ole enää pelkästään omana salaisuutena, vaan sen jakaa kanssasi joku toinen.
Häpeällisen asian kertominen on ainakin minulle ihan äärimmäisen hankalaa.
Joillekin häpeää aiheuttaneille tilanteille voi nauraa, toiset eivät koskaan ansaitse naurua.
Väkivallasta tai esimerkiksi seksuaalisesta häirinnästä mahdollisesti aiheutunutta häpeää ei kenenkään edes pitäisi joutua tuntea.  Sellainen tapahtuma tai tilanne ei koskaan ole uhrin syy.
Ihminen kuitenkin helposti myös uhrin asemassa kääriytyy häpeään.
Jos olet kokenut jotain tämän kaltaista, lupaathan, että haet apua.
Muistan todella elävästi sen hysteeriseen nauruun kätkeytyvän häpeän, kun ajoin autolla päin koiranhäkkiä.
Kuulostaa ehkä harmittomalta ja minuakin se nykyään naurattaa, mutta silloin olisin halunnut vaipua maan rakoon.
En itse ole koskaan harrastanut metsästystä, mutta vasta ajokortin saaneena lähdin kerran metsästysreissulle kuskiksi. Metsästäjien ollessa passissa, meillä nuotiolla hengailijoilla tuli aika pitkäksi ja sain idean lähteä ajelulle. Minä ja kaksi muuta pakkauduimme autoon ja kohta huristelimme hurjastelimme pitkin maaseudun hiekkateitä.
Vastaan tuli jyrkkä, lähes 90 asteen kurvi oikealle ja eteenpäin jatkui pikkuinen pihatie maatilan tiluksille.
Tilanne sai minut hämmentymään ja kerkesin vain tajuta, että jos tässä vauhdissa kurvaan oikealle, ajamme ojaan.
Siksipä ohjasin auton maatilan pihatielle.
Tilannenopeus oli kuitenkin huimaava, joten auto ei pysynyt hallinnassani, ja osuimme pihatien lehmälaitumesta rajaavan aitaan.
Aitaa paiskautui kumoon tolppa kerrallaan, kun auton kylki jyrmytti sitä.
Lehmille juoma-astiaksi halkaistu sininen tynnyri lensi kaaressa ilmaan auton törmättyä siihen.
Lähestyimme uhkaavasti taloa ja kauniita kukkapenkkejä joten käänsin voimakkaasti etupihan nurmialueelle ja yhtäkkiä edessämme oli koirien aidattu tarha. Vasta silloin tajusin, että minunhan pitää jarruttaa.
Nurmikko rullautui renkaiden alla, kun luisuimme kovaa vauhtia päin koirien aitausta.
Verkkoaitaus läimäytyi kumoon ja auto pysähtyi tömähtäen isoon koirankoppiin.
Koiraparat poukkoilivat vauhkona häkissä talon isännän lähestyessä autoamme.
Voitteko kuvitella sen ihan painajasmaisen tilanteen!?
Takana kumossa monta kymmentä metriä lehmäaitaa, juoma-astiat lentäneet ties minne.
Nurmikko rullalla, koirien aitaus palasina ja pihassa auto josta nousee kolme hysteerisenä kikattavaa nuorta.
Ne sadasosasekunnin aikana kasatut paniikinomaiset ajatukset riittivät muodostamaan vain sanat, miten tässä näin kävi.
Asiasta selvittiin sadan markan setelillä, hysteerisellä naurulla ja häpeällä.
Onnettomuudenhan olisi voinut välttää hiljentämällä kurviin ja jatkamalla rauhallisesti matkaa. Miten ihmeessä en tajunnut jarruttaa.
Häpeä on myös vahva opettaja. Tietyistä asioista on syytäkin tuntea häpeää ja silloin oppi menee aika tehokkaasti perille.
Usein häpeän tunne voi kuitenkin saada ihan perusteettoman suuret mittakaavat ja jopa alkaa rajoittaa elämää.
Minun autoilijan uraani tuo hysteerinen kokemus ei onneksi rajoittanut. Pahimmasta häpeästä selvittyäni otin opikseni ja höllensin aika paljon kaasujalkaa.
Oppi meni perille.
Miten sinä selviät häpeän tunteesta, anna vinkkejä? Estääkö häpeä sinua tekemästä asioita?

Voit seurata minua instagramissa @hejcki