Pyydä ja anna anteeksi
Kun vajaa kolmekymppisenä menin naimisiin sanoi vihkipappi aika klassiset vihkitilaisuudessa kuullut sanat; älä anna auringon laskea vihasi ylle. Tarkoittaen, että riidat, loukkaamiset yms. olisi hyvä sopia ennen nukkumaanmenoa. Olen pyrkinyt noudattamaan sitä ohjetta.
Anteeksipyytäminen ja – antaminen on välillä vaikeaa. Jos tuntee tulleensa loukatuksi on ensimmäinen reaktio helposti viha ja tekee mieli antaa samalla mitalla takaisin. Vaikka toinen osapuoli pyytäisi anteeksi voi olla vaikea saada mielensä kuohut laantumaan ja antaa anteeksi.
Jos puolestaan itse on toiminut tökerösti ja toinen osapuoli kertoo sanomisen tai tekemisen loukanneen tulee ensimmäisenä reaktiona helposti kieltäminen, vähättely jotka kumpuavat ehkä häpeän häivähdyksestä ja tekoa yrittää ikäänkuin kieltää tai väheksyä.
Silloinkin voi olla vaikea saada omaa tunnettaan tasoitettua niin, että pystyi vilpittömästi pyytämään anteeksi ja selvittämään tilanteen keskustelemalla.
Anteeksianto tarkoittaa hyväksymistä, myötätuntoa, ymmärtämistä ja irti päästämistä. Myös anteeksipyytäminen edellyttää mielestäni tuota kaikkea samaa. Ainakin jos anteeksipyyntö on jollain tasolla vilpitön ja aito. Anteeksipyytäjän pitäisi jollain tasolla ymmärtää se tunne minkä on toiselle aiheuttanut.
Arjen pienissä tilanteissa pelkkä sana anteeksi voi olla ihan riittävä jos anteeksi pyynnön kohteena on varpaille astuminen tai muu asia jonka molemmat osapuolet ilman suurempaa selvittämistä ymmärtää.
Usein tilanteet ihmissuhteissa on kuitenkin monimutkaisempia ja anteeksi pyytämistä edeltävä keskustelu ja tilanteen selvittäminen on jopa itse anteeksipyyntöä tärkeämpää.
Tilanteiden jäsentäminen, syiden ja seurauksien hahmottaminen vahvistaa myös loukatun osapuolen ymmärtämistä ja irti päästämistä.
Olen lapsesta asti oppinut, että anteeksi pyytäminen ja -antaminen on tärkeää. Perheessäni siihen liittyi myös vahva uskonnollinen side, mutta myös arjen asioiden selvittämiseen se kuului luontevasti.
Siksi tuntuikin pöyristyttävältä, kun reilu parikymppisenä työkaverini kertoi, ettei koskaan pyydä anteeksi esimerkiksi puolisoltaan, vaan asiat unohtuvat ja lakkaavat olemasta ajan kuluessa.
Ehkä toimii silläkin tavoin, mutta itselleni se on täysin vieras tapa.Tuntuisi raskaalta jättää mieleen taakaksi ikäviä asioita. Itselleni asioiden selvittäminen ja anteeksipyytäminen luo vapautumisen tunteen ja asiat voi ikäänkuin virallisestikin jättää taakseen.
En enää nykyisin liitä anteeksipyytämiseen tai -antamiseen mitään uskonnollista sävyä, mutta varmasti viikottain törmään tilanteisiin joita selvitellään keskustelemalla ja pyydetään ja annetaan anteeksi.
On hyvä osata antaa anteeksi myös itselleen. Se helpottaa irroittautumaan syyllisyydestä ja häpeästä sekä asian vatvomisesta, päästämään irti.
Jos ei osaa antaa itselleen anteeksi ja olla armollinen itselleen voi olla vaikeaa toimia niin myöskään toisia kohtaan. Vastaavasti myös se, että osaa antaa anteeksi itselle lisää myös kykyä pyytää anteeksi, jos tulee loukanneeksi toista.
Se on vapauttavaa!
Onko sinusta anteeksipyytäminen ja -antaminen tärkeää, miksi?