Kesäkuntoon 2019

Onko hakusessa rantakunto ensi kesälle?  Alkaa olla viimeiset hetket käsillä aloittaa kuntokuuri tulevaa kesää ajatellen.

Minun ajatukseni ovat vuosikaudet olleet keväisin suunnilleen tuon suuntaisia. Niin varmasti myös monen muun.
Kuntosalilla se näkyy ruuhkana ja kaupassa rahkahyllyllä.
Sixpack, tiukempi takapuoli ja muhkeammat olkapäät näyttää hyvältä uimarannalla, joten tehdään niitä kyykkyjä. Jaksaa, jaksaa!
Sen lisäksi, että rantakunto houkuttaa, minun on muutenkin ollut vaikea olla ylpeä vartalostani. Pitäisi olla enemmän sitä ja vähemmän tätä.
Kuntokuureja ja erilaisia ruokavalioita pursuaa joka kanavasta. Epätoivoisimmat tarttuu ihmedietteihin ja pussikuureihin.
Olen itsekin treenannut tiukkojen valmennusohjeiden ja ruokavalion turvin, kasvaakseni isommaksi ja ollakseni tiukempi. Olen punninnut ruokani grammalleen kuukausitolkulla ja kieltäytynyt herkuista. Proteiinipatukat ja muut lisäainepommit ovat kuuluneet ruokavaliooni päivittäin.
Treeni sujui ja tulokset mairitteli ulkonäkökeskeistä mieltäni.
En kuitenkaan onnistunut koskaan muuttaa elämäntapojani pysyvästi. En pohjimmiltani sitten kuitenkaan halunnut sellaista elämää, jossa ruoka pyöräytetään vaa´an kautta ja puhelin muistuttaa välipalasta. Jossain vaiheessa tiukka ruokavalio alkoi aina puuduttaa ja vanhat tavat hiipivät pulla ja kermaleivos kerrallaan takaisin elämääni. Jokaisesta kakkupalasta tuli paha mieli ja treeni-into katosi sen mukana. Morkkiksen sai hetkellisesti tukahdutettua karkkipussiin ja kierre olikin taas valmis.
Jäljelle jäi luuseri olo ja häpeä epäonnistumisesta.

Muutama vuosi sitten minulle tuli totaalinen stoppi liikkumisen suhteen. Pitkän flunssan ja mykoplasman sairastamisen jälkeen en vain saanutkaan itseäni liikkeelle.
Ei yksinkertaisesti kiinnostanut. Päätin että en urheile ennen kuin motivaatio lähtee jostain sisältä itsestäni, ei ulkonäköpaineista tai muusta ulkoisesta ärsykkeestä.
Mietin, että menee ehkä muutama viikko tai pari kuukautta ja olen taas liikkeellä. En hyötyliikuntaa lukuunottamatta liikkunut yli vuoteen.
Kaadoin kauhalla irtokarkkia suuhuni ja laimentelin äklöä oloa hampurilaisilla ja pizzalla. Eikä tuntunut edes pahalta.
Tai no, se tuntui pahalta, että valtava ja jatkuva sokerin yliannostus sai minut todella uupuneeksi. Eikä sokerin liikakäyttö johtunut tästä stopista, olen muutenkin oikea sokerikoukkuinen pullahiiri. Kakut, pullat, suklaat, karkit ja muut herkut on mun toinen nimi.

Onneksi stoppi liikkumiseen tuli ja onneksi nukuin suklaapalat suussa vuoden ajan. Tajusin, että kaikki liikkumiseen ja syömiseen liittyvät skarppausyritykseni lähtevät aina ulkonäköasioista.
Juoksen, hiihdän, kyykkään tai mitä tahansa, aina on ollut jokin ulkonäkötavoite. Sain breikin aikana muutenkin mieleeni enemmän tervettä ajattelua.
Päätin, että saan urheilla jos en aseta mitään ulkoisia tavotteita. Ainoa tavoite saisi olla se, että liikunnasta tulisi hyvä olo. Jos en kävisi neljä kertaa viikossa salilla tai harrastaisi muuta liikuntaa, se ei haittaisi. Jos söisin säkin karkkia, se ei tekisi minusta huonompaa ihmistä.
On muuten ollut todella hankalaa välillä lähteä salille tai muuten liikkumaan sen jälkeen, kun on hetkeä aiemmin syönyt hillomunkin. Ennen nimittäin ajattelin, että jos olen syönyt karkkia tai muita herkkuja, on turha sitten liikkuakaan. On sama työntää kaksin käsin kermakakkua suuhun koko illan ja ruoskia itsensä noudattamaan parempaa ruokavaliota huomiseksi.
On ollut vaikeaa, mutta toisaalta myös erittäin vapauttavaa liikkua ainoana tavoitteena hyvä olo. Vaikeaa siksi, että meinaan helposti verrata itseäni muihin ja asettaa ulkonäkötavoitteita. Huomaan haaveilevani joku päivä näyttäväni tietynlaiselta. Välillä ihan oikeasti ravistan päätäni, että hei hei äläpäs lipsu ulkonäkökeskeisyyteen, vaan nauti liikunnan tuomasta hyvästä olosta. Kaikki ulkoinen muutos on vain kaupanpäällistä jos sillä edes on mitään merkitystä.
En voi väittää aina olevani tyytyväinen vartalooni nytkään, mutta en ainakaan enää piiskaa itseäni ulkoisten seikkojen takia niin usein. Se ei enää määrittele ihmisarvoani tai viehätysvoimaani, omallakaan mittarillani, ainakaan joka päivä.
Olen opetellut myös olemaan arvostelematta omaa tai toisten vartaloa. Jokainen saa näyttää siltä kuin näyttää ja sillä ei pidä olla minulle mitään merkitystä.

Jos katsot tähän postaukseen liittämiäni kuvia. Näet ehkä miehen joka näyttää itsevarmalta ja normaalivartaloiselta. Minä näin ennen vain kaikki epäkohdat. Tuhlasin aikaani itseni arvostelemiseen. Kun katsot kuvia, tajuat ehkä sen absurdiuden, että ei ole mitään väliä oletko suuri tai pieni jokainen voi kokea vartalonsa huonoksi tai hyväksi. Se on valinta kysymys. Voit itse päättää vihaatko vai rakastatko vartaloasi. Minä opettelen jälkimmäistä.
Tavoittelen nykyisin toimivaa ja jaksavaa vartaloa. Ulkoiset seikat pyrin pitämään toissijaisena.
En halua enää alkaa tiukalle ruokavaliolle tai orjallisesti kontrolloida itseäni. Rakennan hyvinvointini muita keinoja käyttäen, pieni pala kerrallaan.
Ymmärrän tottakai, että tämä on vain minun kokemukseni. Monelle lujaa treenaavalle sopii vallan mainiosti tiukka ruokavalion ja treenin kombinaatio ja he voivat todella hyvin.
Minun mieleni oli vain tähän yhtälöön väärin virittäytynyt ja suhteeni ruokaan ja vartalooni vääristynyt. Siksi en tavoittanut kokonaisvaltaista hyvinvointia sillä kombinaatiolla.
Minun kohdallani kohtuullisuus on kaiken a ja o. Kohtuudella liikuntaa, ruokaa ja herkkuja ja lisäksi paljon lepoa ja ystävien seuraa. Sitä opettelen.

Katsotaan onko minulla sixpack ensi kesänä. En kyllä usko, sillä en juo olutta. Jos on, aion laittaa sen pahvikuoren päähäni ja osallistua Kaljakelluntaan. En ole muuten koskaan ollut Kaljakellunnassa, lähdetäänkö porukalla?

***

Minua kiinnostaisi tietää mitä sinä ajattelet vartalostasi? Tunnetko olosi hyväksi? Tunnetko ulkonäköpaineita vartaloosi liittyen? Urheiletko ulkonäkö edellä?

PS voit seurata minua instassa @hejcki_