Minulla oli taannoin työkaveri, joka paperinippu kainalossaan lentokäveli korkkarit kopisten pitkin työpaikan käytäviä ja aina kun häneltä kysyi kuulumisia niin hän totesi, että on aivan kamala kiire.

Varmasti monelle tuttu tilanne. Aamulla jo herätään kovalla tohinalla. Hätäinen aamupala, nopeasti töihin ja kiireesti palaveriin. Pikainen lounas ja nopeasti seuraavaan kokoukseen. Kiireellä kotiin ja lapset harrastuksiin. Pakko tehdä jotain nopeaa illalliseksi, että ehtii kiiruhtaa vielä omiin treeneihin. Kaasu pohjassa kotiin ja iltapalaksi valmislettuja, kun ei millään ehdi itse paistamaan. Nopeasti iltapesut ja –sadut lapsille ja päät tyynyyn.
Stressaantunut rojahdus sohvalle ja sipseistä rasvainen käsi hamuaa kaukosäädintä samaan aikaan, kun toinen käsi työntää lastuja suuhun.

Miksi aina on kiire?
Monelle kiire on statussymboli. Kiire saa elämän näyttämään aktiiviselta ja ehkä tuntemaan itsensä tärkeäksi ja merkitykselliseksi.

Olen itsekin ollut sellainen jolla on jatkuvasti kiire, kunnes päätin tehdä elämääni rauhoittavia muutoksia.

Tajusin liian usein selittäväni kiireellä milloin mitäkin. Saatoin sanoa läheisilleni, että harmi kun ei olla ehditty näkemään, mutta minulla on ollut ihan kauhea kiire. Tein sitä kunnes tajusin, että kiire on maailman tyhmin perustelu ja sen varjolla laitoin itselleni tärkeät ihmiset teennäisen kiireen varjoon.

Onko todella niin kiire, ettei kuukauden aikana kalenterista löydy aikaa istua kaverin kanssa kahville tai saa järjestettyä perheen kanssa yhteistä tekemistä.
Usein järjestämme itsellemme kiireen ja piiloudumme sen taakse. Yksi tulee aina myöhässä tapaamiseen ja selittää myöhästymistään kiireellä. Toinen ei pääse taaskaan osallistumaan kavereiden viikonloppureissuun, kun on niin kauhea kiire.

Jatkuva kiire ei ole sitä, että saa paljon aikaiseksi. Jatkuva kiire on sitä, ettei keskity mihinkään kunnolla ja on surkea suunnittelemaan aikataulujaan.

Hetkittäin kiire ja tiukat aikataulut on väistämättömiä ja puskevat meitä esimerkiksi työelämässä eteenpäin ja pakottaa tehostamaan työtapojamme. Silloin kiireestä on aito hyöty.

Jos kiire sen sijaan on jatkuvaa, on se paitsi epäonnistunutta suunnittelua myös kuormittavaa ja kuluttavaa.

Olet ehkä joskus törmännyt ihmiseen jolla on säännölliset tulot, mutta aina rahat loppu ja jostain täytyy pummata kymppi tai kaksi. On itsestään selvää, että jatkuvassa rahapulassa oleva elää yli varojensa.

Toki äärimmäinen köyhyys on eri asia, mutta pääasiallisesti länsimainen krooninen rahapula on huonoa menojen suunnittelua. Pienituloinenkin voi suunnitella rahankäyttöään.
Jatkuvassa kiireessä elävä ihminen suunnittelee aikataulunsa yhtä huonosti kuin huono rahankäyttäjä menonsa.

Oman kiireen lopettamis prosessin aloitin lopettamalla kiireeseen vetoamisen. Päätin, että jos minulla ei ole muuta syytä kuin kiire esimerkiksi sille, etten ole tavannut ystävääni niin silloin en selitä mitään.

Kiire ei kelpaa selitykseksi mihinkään. Pointti on aikataulujen suunnittelussa ja asioiden priorisoinnissa.
Pikkuhiljaa aloin tekemään valintoja sen mukaan mitä todella elämässä arvostan, enkä niinkään sitä mitä jonkun mittarin mukaan ehkä pitäisi tai mikä mahdollisesti näyttäisi yleisesti hyväksytyltä.

Meistä jokainen voi priorisoida elämässään tapaako mieluummin läheisiään vai jääkö kotiin putsaamaan pihalaattoja. Tössytteleekö puolille päivin pyjamassa juuri sellaisena aamuna, kun iltapäivällä on kaverin häät. Tai lähteekö perheen kanssa retkelle naapurikunnan uimahalliin juuri muutamaa tuntia ennen kuin pitäisi olla kahvilassa ystävien kanssa.

Kiireen saa järjestettyä ihan minkälaiseen päivään tahansa.
Kaikilla on mahdollisuus suunnitella jokaiseen päiväänsä pieni vapaa hetki, viikkoonsa vapaa ilta ja kuukauteensa aikatauluista vapaa päivä. Jos et pysty niin olet todella epäonnistunut ajankäytön hallinnassa.

Työkalenteriin voi merkitä itselleen vapaata työskentelyaikaa jolloin saa hoidettua rästissä olevia juoksevia asioita. Vapaa-ajalleen voi merkitä aikatauluista vapaita iltoja tai vaikka vartin rauhoittumishetkiä.
Kun keskittyy yhteen asiaan kerrallaan on ajankäyttö tehokkaampaa ja saa enemmän aikaa, kuin kiireessä yrittäessään multitaskata. Meistä kukaan kun ei ole superihminen, vaikka niin hartaasti haluaisikin.
Kannattaa opetella rauhallisena pysymistä hektisenkin aikataulun keskellä. Keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja järjestelemään aikataulunsa realistisesti. Vaikka olisi päivä täynnä aikataulutettua tekemistä voi väliin varastaa edes viisi minuuttia rauhoittumisaikaa, jolloin keskittyy pelkästään rauhoittumiseen ja hengittämään rauhallisesti.

Onko sinulla usein kiire?

Seuraa minua Instagramissa @hejcki

Oletko koskaan pysähtynyt katsomaan sinulle tuttua ihmistä tarkkaan? Antanut silmiesi vaellella hänen kasvoillaan ja tutkinut piirteitä. Oletko huomannut jotain uusia piirteitä joihin et aiemmin ole kiinnittänyt huomiota?

Katselin joskus vanhempieni kuvaa yrittäen tunnistaa heissä omia piirteitäni. Koitin hahmottaa kummalta olen saanut mitäkin piirteitä ja mistä minun kasvojeni piirteet muodostuvat. Olen selvästi enemmän äitini näköinen, mutta vahvoja piirteitä on myös isältäni. Vaaleaa tukkaa en kyllä keksi mistä sen olen saanut, kun molemmat vanhempani ja heidän vanhempansa olivat tummahiuksisia. Tosin äitini isä oli lähes kokonaan kalju ja vähät haivenet olivat valkoisen harmaat niin kauan kuin muistan joten siitä en ole aivan varma.

Tykkään seurata ihmisiä ihan missä tahansa liikunkaan. Työmatkalla bussissa, kahvilassa istuskellessa tai somessa ruudun takaa. Mietin mihin he ovat menossa, mitä tekevät työkseen tai mitä he miettivät juuri silloin. Saatan kuvitella heille puhekupliin vuorosanat.
Minusta on ihmeellistä, että miten kaikki maailman ihmiset, identtisiä kaksosia lukuunottamatta, ovat eri näköisiä. Suomalaisilla on tietyt tunnistettavat piirteet, samoin kuin esimerkiksi venäläisillä. Kuitenkin kaikki on eri näköisiä.
Miten ihmeessä kaikille riittää jokin oma yksilöllinen piirteensä.

Olen monesti miettinyt, että olisi kiinnostavaa päästä päiväksi jonnekin kasvonpiirteiden keskusvarastoon päättämään minkä näköisiä ihmisiä sinä päivänä syntyy. Suunnittelisin perhe kerrallaan miltä kukin näyttää. Yhden huulia vetäisin viivamaisemmiksi kuin muiden. Toisen poskia hieman pyöreämmiksi ja kolmannelle laittaisin leveän leuan.
Oletko joskus painanut nuken leuan sisään tai puristanut posket lommolle. Nukke saa aivan uudet piirteet, kokeilepa. Tekisin siellä keskusvarastolla juuri siten.

Meistä jokainen on uniikki,oman näköinen itsensä. Muoti ja kauneusihanteet kuitenkin yrittävät tunkea meitä samaan muottiin. Pitäisi olla hoikka, napakka peppuinen ja kipakka rintainen. Tukkaa saisi mielellään olla enemmän kuin keskiverto suomalaiskylän asukkailla yhteensä, sen tulisi olla kiiltävää ja sopivasti laineilla. Huulten pitäisi olla hieman törröllä, ihon virheetön ja sopivasti päivettynyt, mutta ei nyt herranjestas liikaa kuitenkaan.
Silmien alla ei saisi olla pusseja ja jos et jaksa treenata sixpackia niin pidä nyt edes vatsaasi sisään vedettynä hyvänen aika. Jos olet mies niin hartioihin pitäisi saada lisää muotoja ja käsivarsien tulisi olla vahvat ja sen näköiset kuin olisit viettänyt nuoruutesi tukkijätkänä.

Miten harmi onkaan, että massaan meitä työntävät kauneusihanteet ovat jatkuvasti pinnalla. Ulkoisilla seikoilla, kuten vaatteilla, meikeillä jopa täyteaineilla ja leikkauksilla yritämme tasapäistää itsestämme kauneusihanteiden raamien mukaisia. Miten ihmeessä niin monella ajattelevalla ja tiedostavalla yksilöillä unohtuu yksilöllisten piirteiden arvokkuus ja uniikkius.

Minusta on kiinnostavaa jos ihmisestä ei heti ensi silmäyksellä voi päätellä mitä hän esimerkiksi tekee työkseen, minkä ikäinen hän on tai millainen sosiaalinen asema hänellä on.
Työasut on tietenkin asia erikseen, mutta kun se työpaikan ovi sulkeutuu niin minusta on hauskaa jos jäteauton kuljettaja kipsuttaa kotiin korkkareissa ja jakkupuvussa tai menestyneen suuren konsernin toimitusjohtajan t-paidan paljastamia käsivarsia koristaa näyttävät tatuoinnit tai kirkkoherralla on korvalehdet venytetty.
Yllättävän moni virkahenkilö kulkee kuitenkin vaaleansinisessä kauluspaidassa ja tummanharmaissa suorissahousuissa, vaikka työnantaja ei määrittelisi pukukoodia.

Miksi papin pitäisi näyttää papilta, rekkakuskin rekkakuskilta tai presidentin presidentiltä. Saa tietenkin näyttää jos niin haluaa, mutta parasta olisi minun mielestäni se  jos jokainen voisi ja uskaltaisi olla oma kaunis ja komea itsensä juuri siten kuin itse sen parhaaksi näkee, olipa iältään, ammatiltaan tai sukupuoleltaan mitä vain.

Seuraa minua Instassa @hejcki