Tulitikkutyttö oli lapsuudessani usein kasetilta kuuntelemani satu. Järjettömän surullinen ja lohduton tarina, mutta silti ja ehkä juuri siksi se jotenkin kiinnosti lapsen mieltä.

Muistan usein pyyhkineeni kyyneleitä, kun sadun pikkutyttö raapi tulitikkuja lämmitelläkseen kylmällä kadulla ja lopulta nukkui ikiuneen vuoden viimeisenä yönä.
Tämä surumielinen ajatus lapsuuden sadun maisemista tuli jostain syystä mieleeni, kun mietin kulunutta vuottani.
Vuoteni ei onneksi päättynyt paleltumiseen kylmälle kadulle vaan hyvänolon tunteeseen ja kiitollisuuteen.
Vuosi 2019 on ollu ääripäiden vuosi minulle. Olen ollut todella solmussa ja kasvot seinää vasten monien asioiden kanssa. Olen joutunut vaihtamaan työpaikkaa vasten tahtoani ja yksityiselämässäni siipi on kyntänyt kuraa loputtoman pitkältä tuntuvan ajan.

Ääripäiden vuosi siksi, että sen lisäksi, että olen kyntänyt siipi maassa, olen myöskin läpikäynyt vaikeita asioita terapiassa ja kuin ihmeen kaupalla löytänyt sisältäni rauhaa joka on työntänyt minua eteenpäin.

Vaikka itse koen jakavani vain hyvin pienen osan elämästäni somessa, saan siitä huolimatta välillä kritiikkiä siitä, että jaan liian henkilökohtaisia asioita ja ettei esimerkiksi uskontoja koskeviin aiheisiin kannattaisi kajota.
Kun olen puhunut tai kirjoittanut asioista seksuaalivähemmistöön kuuluvan näkökulmasta, olen saanut ihanaa kannustusta mutta myös ihmetteleyä, miksi aiheesta pitää puhua.

Kriittisellä suurennuslasilla on syynätty myös muun kaikkea sanomistani, mikä on liittynyt millään tavalla uskonnolliseen yhteisöön johon synnyin ja jossa lapsuuteni ja nuoruuteni elin.

Minua on kehotettu hakeutumaan hoitoon sen sijaan, että terapioin itseäni julkisella alustalla.
Arvaa mitä? Olen hakeutunut hoitoon silloin, kun siltä on tuntunut. En kehotuksestasi, vaan jo aiemmin omasta tahdostani. Siinä hyvä esimerkki, että todella jaan pienen osan elämästäni. Se mikä on minulle liian henkilökohtaista jaettavaksi, säilyy minun ja ehkä läheisteni tiedossa.

Olen saanut myöskin valtavan lämmintä kannustusta ja rakastavan huolehtivaisis kommentteja teistä monelta. Olen saanut tuntea sen mitä on oman yhteisön tsemppaava voima.
Koen, että teistä on muodostunut minulle oma pieni yhteisö. Te blogin lukijat ja Instagram seuraajat, te olette minun yhteisöni.

Olen tavattoman ylpeä siitä miten rohkea minusta on tullut teidän kannustuksella.
Olen tämän vuoden aikana tehnyt ihan tavallisia asioita, mutta silti asioita joihin olen kaivannut tsemppausta ja kannustusta. Siinä teidän rooli on ollut enemmän, kuin ehkä osaat kuvitellakaan.

Kiitä teitä jokaista lukijaa, @hejcki Instagramin seuraajaa, kommentoijaa ja oman tarinansa jakajaa. Olette tehneet minun vuodestani ikimuistoisen ja kaikkien ääripään kompastelujen keskellä todella upean ja itselleni erittäin tärkeän. Olen kasvanut ihmisenä teidän kannustuksen ansioista! Kiitos!

Toivon, että ensi vuosi toisi tullessaan paljon hyvinvointia lisääviä asioita. Aion ainakin tehdä kaikkeni sen eteen, että niin kävisi.

Olkoon vuosi 2020 meille kaikille, minun yhteisölleni, hyvinvoinnin vuosi!

Hyvää uuttavuotta!

Täytän ensi vuonna 40 vuotta. Instagramin puolella sitä jo kauhistelinkin miten tuntuu siltä, että mieli ei pysy iän perässä. Tuntuu, että olen jäänyt ajatukseltani rallattelemaan ”oon kolmekymppinen, oon kolmekymppinen” laulua.
Todellisuus kuitenkin on se, että numero mittarissa pykältää taas seuravalle vuosikymmenelle ja järjestelen parhaillani syntymäpäiväjuhlia.

Juhlin kahdessa erässä. Varsinaisena syntymäpäivän viereisenä viikonloppuna tammikuussa juhlistan syntymäpäivääni ystävieni kanssa ja kesällä järjestän mökillä jonkinlaiset puutarhajuhlat sukulaisilleni ja muutamille ystävilleni.

Tammikuun juhliin liittyen olen pyytänyt pikku ohjelmaa muutamilta ystäviltäni. Sainkin vastikään laidasta laitaan risteilevän kyselyn johon minun toivottiin vastaavan.
Odotan innolla mihin liittyen kysymykset minulle esitettiin.

Yksi kysymys oli muotoiltu kutakuinkin niin, että milloin kokeilit viimeksi jotain uutta.

En millään meinannut keksiä mitä olisin kokeillut jotain uutta.
Joo, olen tietenkin maistanut uusia makuja, kokeillut tehdä maailman yksinkertaisimpia ”dumlekeksejä” (nam, kysy resepti kommenteissa jos kiinnostuit), mutta mitään harrastusta tai muuta tekemistä en kai ole kokeillut pitkään aikaan.
Sitten muistin yhden asian mitä olen ihan vastikään kokeillut. Nimittäin laitoin eräälle sometutulle viestin, että olisi mukava tutustua ja jutella kasvotusten. En iki kuuna päivänä ole tehnyt mitään vastaavaa. Painoin lähetä nappia ja häpesin. Minua pidetään varmasti ihan typeränä.

Sain itse taannoin samanlaisen kysymyksen yhdeltä henkilöltä ja se tuntui pelkästään mukavalta. Emme vielä tähän päivään mennessä ole tavanneet, mutta se ajatus, että vaikutan jonkun mielestä kiinnostavalta ihmiseltä tutustua tuntui hyvältä.

Siitä rohkaistuneena uskalsin painaa lähetä ja tiedätkö mitä? Huomenna, eli tänään kun tämä postaus ilmestyy, tapaan tämän kyseisen henkilön.
Jännitän, mutta samalla olen innoissani.

Sinä ehkä teet tällaista joka toinen päivä, mutta minulle tämä oli rohkeusjuttu.
Olen iloinen ja ylpeä siitä, että rohkea ja sosiaalinen minä, on palannut aikuiseen minääni ja teen elämästäni taas enemmän ja enemmän itseni näköistä. Uskallan paremmin heittäytyä uusiin juttuihin ja vähän rikkoa rajojakin. Ainakin omia lukkiutuneita rajojani.

Milloin sinä olet kokeillut jotain uutta? Mitä se oli?