Seksuaalinen tasavertaisuus
Eletään taas sitä aikaa vuodesta jolloin seksuaalivähemmistöjen asiat nousevat framille Pride-viikon muodossa. Erilaisia tapahtumia ja kulkueita järjestetään maailmanlaajuisesti pitkin kesäkuuta ja Helsingissä Pride-viikko huipentuu tulevan viikonlopun juhlintaan.
Vaikka seksuaalinen tasavertaisuus Ry Seta on perustettu 1974 ei seksuaalivähemmistöjen oikeuksista puhuttu yleisesti esimerkiksi vielä silloin, kun minä olin lapsi ja koululainen.
Ei oikeuksista, mutta ei kyllä puhuttu muutenkaan koko aiheesta. Ei mitään.
Koulussa ei yhdelläkään tunnilla, terkkarilla tai missään yhteydessä puhuttu seksuaalivähemmistöistä yhtä ainutta sanaa.
Seksuaalikasvatus keskittyi täysin heteroseksuaalisuuden ympärille, eikä edes maininnan vertaa sivuttu muita seksuaalisia suuntautumisia. Eikä siitä edes ole kovin kauaa, kun pääsin peruskoulusta 1996. Tai no, onhan se aivan järkyttävän kauan sitten, mutta minä en ole vanha. Enhän?
Suhtautuminen seksuaalivähemmistöihin on parantunut aivan huomattavasti sitten minun lapsuuden. Nykyisin monelle on aivan yhdentekevää, onko oma lapsi, naapuri tai työkaveri seksuaaliselta suuntautumiseltaan sitten mitä tahansa. Niinhän se pitäisi ollakin. Eihän sen ikinä pitäisi edes olla asia johon voi valita hyväksyykö vai ei. Se on luonnollinen osa ihmisyyttä. Meistä osa on heteroseksuaaleja ja osa jotain muuta, ei sen kummempaa. Ei seksuaalinen suuntautuminen ole kenenkään oma valinta. Me synnymme kaikki sellaisina kuin olemme.
Eikä kenenkään seksuaalinen suuntautuminen tietenkään edes kuulu muille jos henkilö niin haluaa.
Vaikka suhtautuminen on parantunut, edelleen on kuitenkin myös käsittämättömän paljon epätietoisuutta, ennakkoluuloja, pelkoa, häpeää, pilkkaa, väheksyntää ja vihaa, joka kohdistuu seksuaalivähemmistöihin.
Siksi edelleen tarvitaan Priden kaltaisia tapahtumia joissa asiaa pidetään pinnalla, tuodaan näkyväksi eikä suostuta vaikenemaan tai häpeämään.
Kuten ehkä olet aiemmista teksteistäni lukenut, kasvoin perheessä jossa elämää ohjasi vahva uskonnollinen yhteisö.
Uskonnollisen yhteisön konservatiivinen leima ja tuon ajan tyypillinen puhumattomuuden kulttuuri toimi yhdistelmänä loistavana vaientajana. Kun kaikki tieto muutenkin oli netin puuttumisen vuoksi kaivettava Spectrumin kaltaisista tietokirjoista, ei tietoa yksinkertaisesti ollut saatavilla. Kun uskonnollinen yhteisö saarnasi saastaisuuden synnistä, ei lapsen mieli yltänyt ymmärtämään itseään normaaliksi tai hyväksytyksi. Omat tuntemukset tuntui hämmentäviltä ja vääriltä, niistä oli turvallisinta olla hiljaa.
Vaikenin ja päätin etten ikinä kertoisi ajatuksistani kenellekään. En ollut lapsena edes koskaan kuullut termiä bi-seksuaalisuus, enkä siksi löytänyt mitään tarttumapintaa omille tuntemuksilleni. En samaistunut homoseksuaalisuuteen, en heteroseksuaalisuuteen. Olin vain outo ja totaalisen yksin.
Jos vielä mietit miksi pridea tarvitaan, onko pakko toitottaa kaduilla seksuaalivähemmistöjen oikeuksista, olet elävä esimerkki siitä miksi sitä tarvitaan. Siksi, että sinäkin ymmärtäisit kuinka tärkeää olisi, että minun kaltaisten ihmisten olisi helpompi jo lapsesta saakka ymmärtää, että hekin kelpaavat sellaisena kuin ovat. Että ehkä sinunkin lapsesi voisi tuntea olevansa normaali, kuuluvansa joukkoon ja saavan olla näkyvä. Ettei kenenkään tarvitsisi pelätä, hävetä tai kokea kiusaamista ja vähättelyä seksuaalisen suuntautumisen vuoksi
Siksi Pridea tarvitaan, siksi keskustelua ja näkyvyyttä tarvitaan. Meillä kaikilla on oikeus olla olemassa.
Olen ylpeä siitä mitä olen, enkä suostu häpeämään itseäni.
Joitakin vuosia sitten halusin ottaa olkapäähäni tatuoinnin, joka on väritetty sateenkaaren värein. Lupaukseksi itselleni, että minä kelpaan tällaisena ja saan näkyä.