Sitten, kun tämä kaikki on ohi
Maaret Kalliolta on ilmestynyt uusi kirja nimeltään Voimana toivo. Aihe on nykyiseen maailmantilanteeseen osuen luonnollisesti erittäin ajankohtainen. Aihe on myös hyvin lohdullinen.
Moni meistä tuntee ahdistusta ja epävarmuutta tänä haastavana aikana, kun sosiaalisia kontakteja rakkaisiin ystäviin ja läheisiin rajoitetaan terveydellisistä syistä. Liikkumista on rajoitettu ja osalla meistä myös työn tekeminen on rajoittunutta tai jopa kokonaan loppunut.
Taloudelliset paineet ja monenlaiset huolet on arkipäivää suuren osan elämässä juuri tänään.
Ennen kuin Maaret Kallion kirja ilmestyi olin itse pohtinut, että mistä löytää positiivisia asioita elämään, kun koko maailma on poikkeustilassa. Mistä löytää uskoa huomiseen ja mistä toivoa paremmasta, kun arki on muuttunut ajoittain epäselväksi hähmäiseksi massaksi, jossa kotikoulun, etätyön ja ruoanlaiton yhdistäminen rajoitettuun sosiaaliseen elämään tuntuu pyörivän epätoivoista kehää.
Voimana toivo kirja tulee meidän kaikkien saataville, kuin vastauksena kysymyksiimme.
Pessimistisyys ja epätoivo sitovat meidät tiukemmin haasteisiin ja tahmaannuttavat askeleen ja mielen.
”Hyvä elämä ei synny täydellisyydestä tai toisiaan seuraavista huippukokemuksista, vaan siitä, että säilytämme toivon hyvään vaikeasta huolimatta” (Maaret Kallio, Voimana toivo 2020).
Toivo paremmasta on todellakin valtava voimavara.
Isäni kuoli ollessani parikymppinen ja käydessäni parhaillaan läpi oman elämäni suurta elämänkatsomuksellista muutosta, erottuani vanhoillislestadiolaisesta herätysliikkeestä. Elämä tuntui pysähtyvän tietoon isän yllättävästä kuolemasta.
Tuntui ahdistavalta nähdä ympärillä iloista elämänmenoa ja hymyileviä ihmisiä. Toivottomuus näkyi konkreettisesti kyvyttömyytenä jatkaa aiempaa arkea. En kyennyt palaamaan korkeakouluopintojeni pariin, en myöskään töihin. Jostain täytyi löytää toivo paremmasta huomisesta. Siinä hetkessä irtiotto silloisesta arjesta tuntui oikealta ratkaisulta. Uusi alku loi toivon paremmasta huomisesta.
Niin karulta, kuin se rakkaan kuoleman jälkeen kuulostaakin niin kaikesta selviää ja kaikkeen tottuu. Myös siihen, ettei rakasta läheistä enää ole ja siihen, ettei paluuta entiseen enää ole.
Toivo paremmasta huomisesta kantaa yli epätoivon. Aina konkreettista parannuskeinoa tai paluuta vanhaan ei ole. Elämä ei kriisin tai mullistavan muutoksen jälkeen asetu samoihin vanhoihin uomiinsa, mutta uudet uomat löytyy kyllä ihan varmasti.
Tässä maailmantilanteessa, kun aktiiviseen elämänmenoon ja kiireen ympärille rakentuneeseen arkeen tottuneen elämä tuntuu pysähtyneen on etsittävä uudet tavat purkaa paineita ja rentoutua. On täytynyt löytää erilaisia tapoja pitää yhteyttä rakkaisiinsa.
Tässä hetkessä on myös oivallinen tilaisuus tutustua itseensä ja omiin elämän arvoihinsa. On mahdollisuus pysähtyä kuuntelemaan ja huomioimaan myös läheistemme tarpeita. Helposti voi käydä myös niin, että kun sosiaalisuus ja aktiivisuus on siirtynyt pitkälti digitaaliseen maailmaan, pakenee kohtaamisia puhelimen ruudun tai työläppärin taakse.
Muistatko pysähtyä kohtaamaan läheisesi, perheesi?
Niin kliseinen kuin sanonta ”niin kauan on toivoa, kun on elämää” onkin niin sen äärelle pysähtyminen antaa mahdollisuuden löytää uudenlaisia näkökulmia myös vaikean ajan keskellä.
Minulle toivoa paremmasta luo kokoajan hurjaa vauhtia edistyvän kevään merkkien tarkkailu. Lisääntyvän auringonvalon viesti lähestyvästä kesästä ja tieto siitä, tämäkin viheliäinen korona on selätettävissä.
Myös se luo toivoa, etten ole tämän asian keskellä yksin enkä myöskin yksin epävarmuuden ja ehkä pelonkin kanssa.
Huominen on jo askeleen lähempänä koronan jälkeistä aikaa ja kohta voimme taas kokoontua puistoihin piknikille ja istua iltaa ystäviemme kanssa.
Kun tämä kaikki on ohi niin minä järjestän ystävilleni puutarhajuhlat siirtolapuutarhamökillämme!
Mitä sinä aiot tehdä, kun tämä kaikki on ohi?