Kohti valoa – kirjoitukseni henkisen väkivallan uhrina 3/3
Viimeiset kirjoitukset vanhaan blogiini löytyy alta:
4.1.2020 – Kynsilakka
Paljaat, alastomat kynnet. Hauraat, lohkeilevat, pitkäksi venyneet. Kynsilakka voisi auttaa pitämään ne vahvoina. Jotta saisin kauniit kynnet.
Mutta en minä niitä ansaitse. Kauniita kynsiä. Ketä luulen huijaavani? Ihan kun lakatut kynnet ketään kusettaisi. Sisältä kuollut ei punaisella lakkakerroksella henkiin herää. Parin euron lakkapullo on liikaa. Turha ostaa mitään pientä kivaa itselle, ei se helvetin liekeiltä minua pelasta. On jo liian myöhäistä.
*
5.1.2020 – Irtokarkkia
Kuumemittari piippaa tuomion: 37.3 astetta. Vielä toimintakyvyn rajoissa. Haluan kantaa korteni kekoon ja olla välillä muutakin kuin räkää valuva, aivasteleva mytty sohvannurkassa. Lupaudun lähtemään kauppaan. Sidon maiharin narut tiukalle solmulle ja vedän hupun päähän. Ylimääräisiä katseita en tällä reissulla kaipaa, tukkakin pesemättä. Raaputan auton jäähunnun alta ja painan starttia.
”ostitko limpparia? Etpä tietenkään. Kyllä mä olisin muistanu sen ostaa. Katotaan miten pitkälle tuo mehu riittää. Pitää perua koko sauna. Kävelit varmaan hyllyjen ohi ja silti et tajunnut ostaa. Ja paskoja karkkejakin, pyysin irtokarkkeja! Kyllä minäkin kymmenen minuuttia valitsin niitä mutta heti kun sä käyt ni tulee pelkkää paskaa. Olis pitäny ite käydä nähtävästi kun ei muuten onnistu. En mä valita, kunhan totean asioita”
Vitun mulkku
Mä oon vaan tää tunnetilojen tuuliviiri
Itsetuhosesti pyörin, en saa mistään kiinni
Kompastelen murusiin, pieniin ongelmiini
Mitätön, mitaton rikkinäinen riimi
En mä pyytäny et syntyisin tänne
Tyynyn alla sormet niinku pyssy, ollaan yksinämme
Se vaatii yläkertaa kumpaankin nenään
Etten ala sun perään yläkertaan enää itkemään
Kaulassa ohjenuora: ole mies
Puolesta molempien umpikujaan oman tien
Maailma on kaunis mut nii julma
Niin kova vilu on mulla, mut ei kotii mihin tulla
*
6.4.2020 – Tapa ittes
Jotenkin kuvittelin, että olisin jo tässä vaiheeessa kuullut kaiken. Kaikki maailman haukkumasanat, manipulointiyritykset, raivokohtaukset, huutamiset. Mutta ei. Tuota en ollut vielä kuullut ja se sattui enemmän kuin mikään. Vihaat minua ilmeisesti niin paljon, että toivot kuolemaani. Toivot että pääsisit minusta eroon mutta olet liian raukka ja heikko jättämäänkään. Mitä se kertoo sinusta miehenä ja puolisona?
Sisuuntuneena valitsen T:n numeron puhelimeen ja päätän kertoa, millainen hirviö olet. Kyyneleet valuu pitkin poskia jo ennen vastaamista. ”Ei noin saa sanoa kellekkään vaikka olisi miten vihainen”. Ei niin. Ja tämä oli jo tällä viikolla toinen kerta.
But you’re not half the man you think that you are
And you can’t fill the hole inside of you with money, girls and cars
I’m so glad I never ever had a baby with you
’Cause you can’t love nothin’ unless there’s somethin’ in it for you
Oh, I feel so sorry
I feel so sad
I tried to help you
It just made you mad
And I had no warnin’
About who you are
Just glad I made it out without breakin’ down