Ilman tavoitteita tekeminen ei ole mielekästä eikä välttämättä johda alkuinnostusta pidemmälle. Tavoitteen täytyy olla motivoiva ja innostaa huonompinakin päivinä tekemään unelmien eteen töitä – vaikka sohvan nurkka houkuttaisi enemmän. Elämäntapamuutos täytyy haluta valita joka päivä uudelleen ja sitä kohti mennä määrätietoisesti päivä kerrallaan. Takapakit kuuluu aina asiaan ja nihin ei kannata jäädä pyörimään itsesäälin syövereihin vaan nostaa pää pystyyn. Huomenna on taas uusi päivä eikä reitti huipulle mene koskaan suoraa polkua.

Tavoitteiden asettaminen on itselle ollut ajoittain hankalaa, ja on myöskin tällä hetkellä mietityttävä asia. Koitan tehdä tällä kertaa elämäntapamuutosta hieman eri vinkkelistä kuin aiemmin. Aiemmin olen käyttänyt pelkkää vaakaa tuomarina. Siellä on ravattu puntaroimassa itseä joka aamu, ja luku on määritellyt, tuleeko päivästä hyvä vai huono. Luonnollista painon heilahtelua ei ole hyväksytty vaan aina eilistä korkeampi lukema on tarkoittanut epäonnistumista. Liikuntaa on harrastettu hampaat irvessä kalorien poltto mielessä. Mitä väliä onko se mukavaa, kunhan palaa rasva ja tehdään niinkuin ohjeissa sanotaan. Yksikin pieni suklaan pala on kaatanut koko päivän päälaelleen ja muuttanut sen, sekä itseni epäonnistuneeksi ja heikoksi. Hyväksyntä on mitattu rahkan ohella keittiövaa’alla, ei grammaakaan yli.

Nyt aion lähestyä projektia uudelta kantilta. Tottakai puntari on yksi mittari, mitä seuraan, mutta siellä saa käydä maksimissaan kerran viikossa. Tavoitteeni on pilkottu alla pienempiin osiin:

• Tunnesyömisestä eroon pääseminen
• Herkut viikonlopuille ja kohtuudella (tällä hetkellä jokapäiväistä)
• Urheilu säännölliseksi osaksi elämää (tällä hetkellä lähes täysi liikkumattomuus)
• Yksi leuanveto ja miestenpunnerrus (tällä hetkellä 0 leukaa ja punnerruksia jaksan naistenmallisina)
• Paino lähelle normaalipainon ylärajaa (tällä hetkellä BMI yli 30)

Ongelmani tällä hetkellä on siis se, että syön todella epäsäännöllisesti. Joinain päivinä närpin ruokaa kuin pikkulintu, ja joinain päivinä syön kuin 150 kiloa painava rakennusmies. Skippailen ruokia ja korvaan niitä herkuilla. Syön todella vahvasti tunteisiini ja herkuttelusta on tullut lähes jokapäiväinen tapa, asia jota raskaan työpäivän jälkeen odottaa. Olen tänä vuonna alkuvuodesta ja kesästä purkanut huonosta suhteesta koitunutta ahdistusta urheiluun, ja urheilinkin 5-7 kertaa viikossa. Nautin hommasta todella paljon, ja sain siitä paljon voimavaroja. Eron tullessa kiire vei mukanaan ja liikkumattomuus on taas palannut osaksi elämää. Aloittaminen on todella vaikeaa ja keksin miljoona tekosyytä jäädä sohvan pohjalle makaamaan. Salille meneminen pelottaa joissain määrin, vaikka sinne päästyäni nautinkin ajastani.