Bordeux osa 2

Edellisessä postauksessa kerroin meidän Bordeauxin ensimmäisen päivän tapahtumista.Tässä postauksessa kerron lisää Bordeauxin visiitistä ja mm. ruokapaikoista, joissa vierailimme. Meidän reissullemme sattui melkoiset hellekelit, lämpöasteita oli 36 ja tunnelma oli välillä jopa hikinen. Onneksi tuulenvire viilensi hyvin ja tällaiselle pohjolan tytölle, joka pitää yli 25 asteen lämmöstä, oli ilmasto täydellinen.

Teimme siis lyhyen 3 yön visiitin Bordeauxiin heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Ensimmäisenä päivänä olimme viinitila-kierroksella, jossa tutustuimme kolmeen eri viinitilaan ja maistelimme tilojen viinejä. Toisena päivänä tutustuimme Bordeauxin keskustaan ja ravintolatarjontaan.

Ensimmäisen päivän iltana kävimme illallisella keskustan Tourist Officen läheisyydessä sijaitsevassa Le Bordeaux Gordon Ramsey- ravintolassa. Maistoimme alkupalaksi Foie Gras:ia eli ankanmaksaa sekä hummerikeittoa. Ankanmaksa oli, kuten muistelinkin aivan taivaallisen makuista! Harmi vaan, ettei sen syöminen ole kovin eettistä.

Pääruoaksi otimme jaettavaksi Beef Wellingtonin, jota meistä kumpikaan ei ollut aiemmin maistanut. Tämän kanssa nautimme pullon Bordeauxin Paulliacin alueen viiniä vuodelta 2011.

Seuraavana päivänä kiertelimme kaupungilla. Vaikuttava näky oli Bordeauxin Saint Andreen katedraali.

Perinteiset macaronit ovat myös must-juttu Ranskan reissulla!

Aamupäivän kiertelyn jälkeen kävimme lounaalla Restaurant Son`- ravintolassa.Kokemus oli varsin vaikuttava. Otimme 3 ruokalajin menuun. Ruoka edusti ranskalaista keittiötä parhaimmillaan. Raaka-aineet olivat ensiluokkaisen tuoreita! Alkuruoaksi saimme puunajuuresta tehtyä ”moussea” höystettynä erilaisilla kasviksilla ja puunajuurilohkoilla. Pääruoaksi oli kalaa ja kasviksia.Pääruoka oli todella hyvää ja vaikka ruoassa ei ollut käyttetty mitään erikoisempia mausteita, niin itsessään se, että raaka-aineet olivat tuoreita tekivät siitä vaikuttavan. Jälkiruoaksi saimme ehkä söpöimmän jälkiruoan, jota olen koskaan syönyt. Makukin oli aivan päätä huimaava! ”Kukkaruukun” pohjalla oli nektariinia, jonka päällä oli jotakin kermasta tehtyä vaahtoa ja päällimmäinen kerros oli keksimäistä muruseosta. Ruoan kanssa nautimme Bordeauxilaista Rose-viiniä. Voin suositella ravintolaa lämpimästi ja hintakin oli kolmen ruokalajin menuusta varsin kohtuullinen 25€/hlö.

Bordeaux jätti jäljen sydämeen ja haluan ehdottomassti käydä toisenkin kerran kaupungissa. Esimerkiksi La Cité du Vin jäi kokematta. Myös auton vuokraamalla voisi vierailla useammallakin viinitilalla ja tutustua vielä paremmin Bordeauxin alueen viinitiloihin.

Tällä viikolla olemmekin lähdössä Kreetalle viikon perhematkalle, joten seuraava postaus tulee varmasti olemaan kuulumisia sieltä. Mukavaa päästä taas lämpöön!

kulttuuri ravintolat ruoka-ja-juoma matkat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *