Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Luvassa siis juttua mausteisilta sivukujilta ja aavikon laidalta…

Alkuvuoden kylmissä säissä tuntui, että pää hajoaa ja jotain pitää tehdä. Hetken mielijohteesta tuli mieleen Afrikka, ja koska siellä emme ole koskaan käyneet, oli päätös nopeasti tehty. Samana päivänä klikkailin meille lentoliput lämpöön ja eikun odottamaan helmikuuta!

Lentomme laskeutui Marrakechiin ja voi sitä leppeää kesäilmaa! Sää oli kuin Suomen kesä parhaimmillaan, juuri sopivasti kirpeyttä ilmassa mutta aurinko helli silti niin, että lyhythihaisella paidalla pärjäsi. Minihameet ja olkaimettomat vaatteet oli jätetty kotiin, olihan Marokko kuitenkin muslimimaa, joskin vapaamielinen sellainen.

…paitsi oli mulla toi yksi toppi, mutta olin olkapäät paljaana vain oman terassin turvassa/pöpelikössä.

Marrakech oli sekava, kaunis ja eksyttävä! Marokon vanhakaupunki, Medina, on pienten ja kiemurtelevien kujien labyrintti jonne aivan jokainen ensikertalainen eksyy. Me vähättelimme tätä faktaa ja olimme varmoja, että kyllä nyt ME löydämme majapaikkaamme helpolla – kolmen tunnin harhailemisen jälkeen ei auttanut kuin myöntää tappionsa. Katukylttejä ei aina ole, ja kujat eivät aina mene ihan niinkuin kartassa. Lopulta illansuussa saavuimme majapaikkaamme, riadiin, joksi näitä pittoreskejä majataloja Medinassa kutsutaan. Omamme, Dar Salam, oli pieni ja kaunis riad, ja majoituimme kattoterassille ns. telttahuoneeseen. Kunnon berberitunnelmaa! Tunnelmaa riittikin tulevina öinä, sillä telttahuoneemme ei ollut äänieristetty ja kuulimme selvästi varhain aamulla alkavan ja yömyöhään asti kestävän kuhinan ja kaupankäynnin äänet viereisiltä kaduilta, samoin kuin terassilla aamuisin laulavat linnut. Terassiaamiaiset olivatkin yksi ihanimmista hetkistä lomallamme, usein saimme syödä ihan keskenämme aamiaista, joka meille tarjoiltiin; syödä perinteisiä marokkolaisia pannukakkuja ja juoda tuoretta appelsiinimehua, samalla Atlas-vuoristoa ihaillen.

Kuvia Riadistamme sekä telttahuoneesta. Siellä oli kuitenkin lämmin juokseva vesi! Terassilta kuvasin myös ympäröisiä rakennuksi pyykkinaruineen, kuten voi nähdä, ovat rakennukset hyvinkin vaihtelevassa kunnossa ja Medinassa asuu paljon köyhiä ihmisiä. Rikkaiden asuinalueet olivat Medinan ulkopuolella, mutta siellä ei oikein mitään nähtävää ole.

Pari päivää meni Medinassa pyörien, siellä on erilaisia kortteleita joissa käsitöitä on tehty iät ja ajat; nahantekijöitä, metallintyöstäjiä jne. Sivukujat pullistelevat pieniä kojuja joista voi löytää mitä tahansa päivittäistavaroista antiikkiin. Huomasimme, että on selkeästi ns. ”turistikujia” ja ”paikallisten kujia”, paikallisten kujat erottuivat siitä, että kauppiaat eivät yritelleet houkutella meitä luokseen ja myynnissä oli muoviämpäriä, tiskirättiä ja muuta arkeen sopivaa, mutta tuskin turistia kiinnostavaa. Eniten turisteille mieluisaa tavaraa löytyy keskusaukion, Jemaa el-Fnaa-aukion läheisyydestä. Noita kujia ja kauppapaikkoja kutsutaa nimellä souk, ja etenkin Marrakechissa niiden juuret juontavat kauas historiaan, jolloin ko. paikka oli aikamoinen kaupan keskus (ja on edelleen!) Afrikan alueella. Marokkohan on paikka, jossa sekoittuvat niin Eurooppa, Afrikka kuin Lähi-itä ja kaikista paikoista on ihmisiä ja tavaraa aikojen saatossa kulkeutunut tänne.

Jemaa el-Fnaa-aukiolla on ruokakojuja joista saa edullisesti paikallista ruokaa, taginepadoissa haudutettuja herkkuja ja kebakkoja ja keittoja. Niissä hinnat ovat vakiot, älä ala tinkimään. 😀  Kojuruoat ovat kaikkialla Medinassa varsin turvallisia, kypsennetyt ruoathan eivät juurikaan aiheuta mitään vatsatauteja, mutta salaatteja yms. kypsentämätöntä ruokaa kannattaa välttää. Me emme mahapöpöjä napanneet, käsihygienian ja ruokakontrollin avulla. Emme edes silloin, kuin söimme tosi spurgussa mestassa jossa astiat varmaan vaan huljutettiin vedessä ja tuotiin vielä märkinä pöytään, ruoka niihin iskettynä. 😉

Monet turisteista jäävät Medinaan pyörimään, mutta jos ulkomaailma kiinnostaa, suunnista mahdollisuuksien mukaan omatoimiselle tai järjestetylle retkelle. Todennäköisesti oma majatalosi/hotellisi kautta voi saada retkiä varattua, niitä on kaikkiin isoihin Marokon kaupunkeihin, Atlas-vuoristoon, Saharan laidalle ja voit myös mennä kameli- tai hevosratsastukselle.

Me halusimme nähdä komeat Atlas-vuoret, ja fiilistellä vuoristokylän tunnelmaa. Lähin paikka tällaiseen oli Imlil-niminen kylä, jonne pääsimme ns. grand taxilla. (ks. alempaa!) Varasimme koko taksin käyttöömme, taisimme maksaa 50e siitä ja sillä saimme molemmat edestakaisen kyydin, kuskimme Ibrahimin luvatessa odottaa meitä monta tuntia kohteessa. Takseissa ei ole turvavöitä joten vähän jännitti kuoppaisilla teillä ajelu, samoin kun vuoristoon tulimme, oli sydän kurkussa jokaisen kaiteettoman jyrkänteen kohdalla, tiet kun menevät siellä tavalla joka saisi suomalaisen turvallisuusasiantuntijan pyörtymään! Mutta maisemat….nepäs olivatkin vertaansa vailla. Elämä vuoriston berberikylissä on vielä hyvin alkukantaista ja vaikka monen töllin katolla onkin satelliittiantenni, ovat rakennukset silti yksinkertaisia savesta ja tiilestä tehyjä paimentolaishökkeleitä.

Paljastelija taas vauhdissa, olkapää vilahtaa!

Imlil oli pieni paikka ja vaikka siellä joitain matkalaisia pyörikin, oli siellä koskemattomuutta ja raikasta vuoristoilmaa! Marokossa helmikuu on kuitenkin talvikuukausi ja vuoristossa oli sellainen Suomen alkukevään ilmasto, mutta toisinkuin meikäläiset pitkässä paidassa hiihtäjät, paikalliset suosivat vielä toppatakkeja. Luntakin siellä oli, samoin jo alkavia kukintoja. Katsoimme lampaiden laidunnusta paimeniensa kanssa ja lähdimme syötyämme edulliset pöperöt, kävelemään ylös ylempään kylään vuoristopolkuja pitkin. Kiipeilimme ties missä ja pidimme välillä huilitaukoa, ja perille päästyämme ihailimme yli 4 kilometrin korkeuten päättyvää Toubkal-vuorta. Rakastan vuoria, voisin katsella niitä tuntitolkulla eikä niihin ikinä kyllästy. Vuorissa ja merissä on jotain mahtipontisuutta ja äärettömyyttä!  Imlil-kylään palatessamme eksyin mattokauppiaan luokse ja hieroimme hänen takahuoneessaan minttuteen kera kauppoja. Olisin halunnut ostaa Beni Ouarain-maton, ja olisin ollut valmis maksamaankin siitä pyydetyn hinnan, mutta en voinut olla varma aitoudesta enkä halunnut riskeerata niin isoa summaa siihen. Olisi se varmaan kyllä ollut aito, mutta mistäs sitä ikinä tietää…kelim-maton päädyin kuitenkin ostamaan ja sen sain sopuisasti tingittyä itselleni 80% alennuksella. Kauppojen kunniaksi kilisteltiin milläkäs muulla kuin minttuteellä. 😉

Kokeilimme myös järjestettyä retkeä Ait Ben-Haddoun linnoitukseen ja Ouarzazaten kaupunkiin. Retkessä parasta oli piitkä bussimatka uudessa bussissa, joka kiemurteli Atlas-vuorten läpi serpentiiniteitä pitkin. Taas kerran pelotti aika usein, mutta välillä taas halvaannuin siitä kauneudesta, jota vuoristo tarjoaa! Matkan varrella oli myös lukematon määrä berberikyliä, joissa hökkelien keskellä kohosi aina komea moskeija torneineen.

Ait Ben-haddou on tunnettu monien elokuvien ja sarjojen lavasteina, mm. Game of Thronesin ja Gladiaattorin. Minä, elokuvafriikki, tottakai myöhemmin etsin koko listan tuolla kuvatusta viihteestä ja eikun katsomaan! Tässä yhteydessä voin lämpimästi suositella leffaa Babel, joka paitsi on todella, todella hyvä elokuva, siinä ko. paikka näkyy selkeästi, samoin siinä näkyy paljon juuri tätä marokkolaista karua maisemaa ja mitä elämä noissa berberikylissä on.

Ait Ben Haddou!

Linnoituksesta matka jatkui Ouarzazateen, joka on ”kaupunki Saharan laidalla”, tai jotain sinne päin, mutta Sahara kuulemma alkaisi noilta liepeiltä. Aikapulan takia emme ikinä varsinaista Saharaa nähneet, mutta jäipähän jotain ensi kertaan….kaupungissa ehdimme pyöriä vain tunnin, emmekä siis ehtineet mitään nähdä, mutta paluumatkalla tuli jo bussissa torkuttuakin, kun se kesti nelisen tuntia. Matkaseurana oli onneksi mukava brittipariskunta jonka kanssa iskimme juttua suut väsyksiin. Innostuin kertomaan miten yritin opetella ranskaa ennen tänne tuloa, mutta että siitä ei tullut mitään koska kaikki kuulostaa ranskaksi samalta; ”sjö, ööö, sjööö, zjööö, lebuaaa, buaa, böööuuu…” minä siinä lallattelin ja sitten vasta huomasimme, että etupenkillä istuva ranskalaismies piteli mahaansa naurusta. Hups!

Ja siinäpä se sitten olikin! Marokko oli helposti lähestyttävä, vieraanvarainen ja ihana paikka, jonne varmasti palaamme uudelleen.

Tunnelmia Medinan muurin liepeiltä, paikallisten suosimilta hengailupaikoilta.

Survival-niksit Marrakechiin:

1) Älä ota vastaan apua, jos et sitä itse pyydä. Medina ja muutkin paikat kuhisevat ystävällisiä avunantajia, jotka voivat pyytää suuria summia ihan vain neuvottuaan vaikka, missä suunnassa Jemaa el-Fnaa on. Samoin paikalliset pikkupojat voivat luvata vievänsä sinut jonnekin ja eksyttävät sinut tahallaan, jolloin joudut maksamaan päästäksesi taas ihmisten ilmoille.

2) Älä hermostu, vaikka eksyt. Medina on sokkeloinen, mutta alueena pieni, ja ei ole riskiä että jäät sinne lopullisesti pyörimään; ulos pääsee aina. Kartta ja tarkat silmät ovat avuksi kadunnimien ja sijainnin erottamisessa.

3) Opettele tinkimään. Nyrkkisääntöinä olen kuullut, että tavaran arvo on oikeasti 10-20% myyjän ensin pyytämästä hinnasta. Myyjät ovat tottuneita tinkimiseen, turisti taas ei, ja helposti voit kokea, ettet kehtaa sanoa ei, tai et kehtaa tinkiä liian alas hintaa. Tätä seikkaa myyjät hyödyntävät.  Punnitse aina kahta asiaa: paljon olisit valmis maksamaan siitä koto-Suomessa, ja paljon olisit valmis maksamaan siitä maassa, jossa ihmisten tulotaso ja tavaroiden hinta on 10-30% omasta tulotasostasi?

4) Kävele pois. Jos hintapyyntö ja tarjouksesi eivät kohtaa, voit aina sanoa ei kiitos, ja kävellä pois. Tämä saa myyjän juoksemaan luoksesi ja hieromaan kauppaa toivomassasi hinnassa.

5) Tunnista krääsä ja arvokas käsityö. Krääsäkauppiaita on, ja voit päätyä ostamaan aitoa marokkolaista käsityötä, joka on tehty tehtaassa Kiinassa. Sanotaan nyt, että panamahatun jos ostat, se todennäköisesti ei ole soukissa väännetty. Näistä ei pidä maksaa enempää kuin mitä maksaisit esim. Thaimaassa tai vastaavassa paikassa. Oikean käsityön arvoa sen sijaan on vaikeampi määrittää, mutta älä loukkaa myyjää yrittämällä tarjota pohjahintaa jostain oikeasti vaivalla tehdystä! Tällöin myyjä voi kieltäytyä kaupankäynnistä kokonaan, joskin se on harvinaisempaa. Voit tällöin myös maksaa sen pari euroa ”liikaa”, se ei ole sinulle paljon, mutta myyjälle on.

6) Taksit. Takseja Marrakechicca ja ympäristössä on kahdenlaista; petit taxi ja grand taxi. Ensimmäinen on kaupungin alueella liikkuva, pieni auto ja isompi, grand taxi, jon taxin ja bussin välimuoto. Grand taxit ovat ikivanhoja kuusipaikkaisia Mersuja, jotka lähtevät liikkeelle vasta kun auto on täynnä. Nämä taxit menevät myös kaupungin ulkopuolelle. Jos haluat grand taxilla liikkeelle ennen sen täyttymistä, riittää kun maksat kaikkien 6 paikan hinnan! Mm. me toimimme näin retkellämme Imliliin. Ja muista TINKIÄ! Google tietää, mitä kannattaa maksaa mistäkin reitistä, joten tsekkaa sieltä.

7) Älä välitä peräänhuutelijoista. Fennoskandinen nainen herättää aina huomiota, mutta älä alennu huutelijoiden tasolle vaan jätä heidät omaan arvoonsa. Tätä voit välttää pukeutumalla asiallisesti, niin ja muista, että pyhempiin paikkoihin – jos niihin edes ei-muslimi pääsee- kannattaa laittaa se päähuivikin päälle.

8) Opettele juomaan minttuteetä, sitä juodaan AINA ja KAIKKIALLA. Aamiaisella juot minttuteetä. Kaupan hieromisen yhteydessä juot minttuteetä. Illalla – minttuteetä. Minulla oli onneksi parempi puolisko, jonka laitoin juomaan tarjottua teetä, koska itse en siedä yhtään mitään teetä. Kieltäytyminen ei ole maailman kohteliainta, mutta jos tee ei mene alas, keksi jokin uskottava syy niin pelastat tilanteen. Tai sitten sippaiset sitä edes vähän, jopa minä yritin välillä. 😉

9) Ole varovainen kuvaamisen kanssa – voit joutua maksumieheksi. Ainakaan Marokossa muslimit eivät lähtökohtaisesti pidä kuvan kohteeksi joutumisesta, tai vähintään kokevat, että nyt siitä pitää saada vaivanpalkka, joten ole kuvatessasi varovainen ja kuvaa mahdollisimman ”yleisluontoisesti.” Jemaa el-Fnaa-aukiolla ei parane kuvata käärmeenlumoojia tai apinamiehiä ellet halua heitä niskaasi vaatimaan maksua kuvauksesta. Monet suuttuvat, jos eivät saa mahdollisuutta maksun nyhtämiseen – esimerkiksi jos onnistut kuvaamaan jonkun liikkuvasta bussista käsin. Minäkin koin kerran, kun joku aasirattailla istuva mies yritti huutaa kun kuvasin ihan yleisesti kadun vilskettä. (kuva yhäällä)

10) Älä pelkää. Marokko on varsin turvallinen paikka, ja emme pelänneet vaikka kuljimme ns. turistialueiden ulkopuolella, paikallisten seassa. Sotkuista monesti on, köyhiä polttamassa roskia tynnyrissä jne., mutta ei niistä sinulle haittaa ole, jos vain olet fiksusti. Jos haluat tehdä itsesi näkymättömäksi, pukeudu peittävästi ja kulje määrätietoisesti eteenpäin. Kartan kanssa pyörivä ja haahuileva turisti on aina helppo kohde!