Pinterestillä Pariisiin
”Hän oli miellyttävä ja hyvännäköinen. Hänellä oli paljon symmetrisiä ryppyjä kasvoissaan, hän näytti älykkäältä Pariisin kartalta. Se antoi tiettyä hienostusta hänen hirtehiselle olemukselleen johon Edith oli ihastunut.
-Simone Bertreaut, Edith Piaf – Jumalani, kuinka olen elänyt
Yhtäkkiä aloin haluta Pariisiin. Se johtui ehkä viimein loppuun saamastani Piafin elämänkerrasta, rakkaudesta Marimekon mustavalkoruudulliseen paitaan (koska mielikuvissani ranskalaiset pukeutuvat raitapaitaan, mustiin housuihin ja punaiseen baskeriin ja heillä on aina patonki kainalossa, enkä ole ainoa jos katsoo vaikka täältä tai täältä), alennuksesta löytyneisiin viininpunaisiin ballerinoihin tai vanhasta teipatusta korurasiasta ongittuihin Eiffeltornin muotoisiin korvakoruihin. Ja tietenkin halusta päästä jonnekin tulevalla lomalla ottamaan ennakkoa tulevasta keväästä.
Keräsin Pinterestiin oman kansion inspiraatioksi. Hautausmaasta jossa halusin käydä, kahviloista, croissanteista, macaron-leivoksista (muistutin myös ystävääni että hän ei ole vielä ehtinyt opettaa minua kuinka onnistua niiden leivonnassa), Pariisin metrosta ja Carrie Bradshaw´n mekoista sarjan viimeisissä jaksoissa (erityisesti se missä tämä vetää röökiä ja syöttää leivoksia vieressään hengailevalle koiralle). Googletin lentoja ja varasin kirjastosta matkaoppaita ja keittokirjan. Olin hurahtanut ja oli mukavaa olla huumassa. Mietin mitä edelliseltä kerralta oli jäänyt muistoihini.
Rhone ja sen varrella siihen astisen elämäni halvin punaviini jota sai ostaa ruokakaupasta sipsien ja paahtoleivän kaveriksi. Hostelimme brittiläinen opas jolla oli monelle mutkalle rullattu poikkihuilu tatuoituna kyynärvarteen. Hän näytti meille kahvilan, jossa Amelieta oli kuvattu, vei metroon tottumattoman pään pyörälle kiskoessaan jonoamme porttien läpi ja pelasti myyjiltä jotka väkisin halusivat työntää käsiimme rannekoruja. Kaduilla myytiin Mona Lisan kuvasta julisteita, jotka olivat suurempia kuin aito muotokuva Louvressa. Matkamuistoiksi jäi rinkkaan avaimenperä ja lasinaluset, joissa toisessa Moulin Rougen tuulimylly oli jäänyt pysähdyksiin. Ystävääni ihastui latvialainen poika joka halusi tehdä kanssamme ruokaa hostellin keittiössä. Kaupassa käydessämme hän kysyi olimmeko koskaan syöneet perunoita ihan vaan keitettyinä. ”Ei ranskaperunoina”, hän vielä halusi täsmentää. Hän ei tainnut tietää Suomesta paljoakaan.
Tällä kerralla ottaisin Pariisia vastaan hieman eri tavalla, kuin ensimmäisellä kerralla. Silloisella matkalla päätin ottaa lukion jälkeisen koulupaikan vastaan ja itsenäinen elämä oli vasta rakentumassa. Halusimme nuoruuden kokemuksia ja jaksoimme hämmästellä ettei hanavesi ollut juotavaa tai että vessat näyttivät erilaisilta kuin kotona. Nyt katsoisin enemmän ihmisiä, kaupungin luonnetta ja nauttisin sipsien sijaan jotakin vähemmän tuttua.
Me ajelehdimme väkijoukossa
joka kuljetti meitä
ja puristi meidät toisiamme vasten
niin että muutuimme yhdeksi ruumiiksi.”La Foule”