Tiskataanko illalla yhdessä?
Että ihminen voi vihata tiskaamista. Siirtää sitä niin pitkään, että huolimattoman huuhtelun vuoksi lasin reunaan jäänyt smoothien rengas tai lusikan kuperaan syliin kuivahtanut jogurtti alkaa tuoksua. Korjaan, haista.
Viha on voimakas sana, mutta jatkuvat ”en oikein tykkää, ei miellytä” -ajatusten tuoma välinpitämätön laiskuus väistyy puhdistavan vihapiikin tieltä. Vaivan kiiltävänä kääntöpuolena hohtava puhdas tiskipöytäkään ei auta motivoimiseen. Tylsyys tulee toistosta. Se ei ole enää pari kertaa kesässä tehtävä mökkiaskare, kun lapsen pituudessa piti kurottaa käsi aivan suoraksi kohti kuivauskaappia ja lämmin pesuvesi valui kohti kainaloa ja kasteli hihan.
Ei auta. Kukaan ei tiskaa puolestani ja puhtaat lusikat ovat lopussa. Alan valuttaa kuumenevaa vettä ja isken tulpan pikaisesti kiinni. Punaisen fairyn tuoksu tuo mieleen kostean mullan, eikä hyvällä tavalla. Juuri kun kädet ovat uponneet ranteita myöten pesuveteen ja jo valmiiksi töissä pehmentyneet kädet ja kynnet sukeltavat uppeluksiin, muistat astiakaapin tyhjennyksen. Vain Ikeassa voi käyttää oikoreittejä, sisustustekstiileistä piensäilytykseen, ja kaappi on jo ennestään pullollaan. Suljetun oven takana on jo kolahdellut vaarallisen kuuloisesti.
Pentikin Tunturisarjan kahvikuppi ritisee hieman, tiedän että sen korva irronnut osittain. Tuotakin sarjaa aloin muka keräämään, haaveilin kattauksista joihin kuului kanervan oksia ja kurpitsakeittoa. Lopettivat tuotannon ehdittyäni kolmeen kuppiin ja yhteen ruokalautaseen joka sopi mielestäni korvapuustien aluslautaseksi. Osan vielä ehdin pelastaa outletista. Maitokannun ja murokupit jotka nostan lautaskaappiin. Jään viivyttelemään ja tutkimaan sisältöä. Oliivinvihreitä Kermansaven lautasia, joita täydensivät kirpputorilta löytyneet saman sarjan mintunväriset. Kastehelmikulhoja joista osasta luovuin. Kolme syvää Teeman vaalean vihreää lautasta, yksi hajosi neljästä, ja niiden kanssa pariutuneet eri kaapista tulleet harmaat saman sarjan lautaset. Ne joista syötiin kukkakaalirisottoa.
Vaikka samat vihreät astiat ovat kulkeneet ensimmäisestä asunnosta nykyiseen ne ovat aina näyttäneet erilaiselta kaapista ja asuinkavereista johtuen. Ensin hieman orvoilta, kun ympärillä oli liikaa tilaa. Sitten niiden seuraksi liittyi Aarikan hirvimukeja ja Ikean lautasia. Sitten Aarikat katosivat ja niiden tilan valtasi nopeasti Arabian sinikukkaiset lautaset ja muki joka soi kun sitä nosti.
Astiakaapin sisällöstä voisi lukea elämäntilannetta kuin kristallipalloa. Kahden ihmisen elämän sovittaminen yhteen. Eri sarjan pullalautasia ja tuplaantuneita Aino Aallon laseja, koska ne olivat niihin aikoihin tyypillisiä ylioppilaslahjoja. Lapsen värikkätä muovikippoja, päähänpistoja ja lempivärin valtauksen. Häälahjaksi saatu astiasto joka odottaa vitriinissä sillä aikaa kun käyttöastioita pestään yhä uudelleen ja uudelleen. Minimalistiseksi konmaritettu kaksi kappaletta kutakin -sarja, perintövateja ja Stockmannilta tupareita varten hankittu sipsikulho. Eriparisia astioita joilla omaa itsenäistä elämää on rakentanut ja joista ei nostalgian vuoksi tahdo luopua.
Tiskaan ne saamarin astiat ja mielessä käy muisto vuosien takaa. Jääkaapin ovessa luki: ”Tiskataanko illalla yhdessä?” Pieninkin arkinen jaettu taakka on helpompi yhdessä.