Helsinki – osa 3 – Asuinkaupungista tulee osa itseä
Kaikki ne jotka ovat katsoneet Sinkkuelämää, tietävät miten Carrie suhtautui merimieheen joka haukkui New Yorkia. Kaveri sai lemput, kukaan ei loukannut Carrien kotikaupunkia.
Olen kokenut samaa. Seisonut ratikkapysäkillä tai heiluttanut bussille. Samalla kuunnellut vieressä seisovat vieraaksi tulleen ystävän tai sukulaisen huokailua. Kuinka kaupunki ahdistaa. Kuinka ei voisi asua täällä. Kuinka kaikki on niin vaikeaa, suurta, täyteen tupattua.
Helsinkiin tuntuu jokaisella olevan oikeus mielipiteeseen, vaikka olisi käynyt siellä elämässään vain kolmesti. Kerran lapsena Korkeasaaressa ja kahdesti lähtiessään risteilylle. Helsinki poikkeaa muista Suomen kaupungeista, sillä siihen liittyy paljon ennakkoluuloja. Se on kaukana ja jotakin suurta. Jotakin vierasta.
Kerroin viimeksi, että minulla on ajoittain kova ikävä. Mutta silti Helsingistä on arvaamatta tullut kotikaupunki. Kumpulan kyläjuhlista ja puutaloalueiden taloista. Julkisista saunoista, Meilahden huviloista jotka pakkassäässä näyttävät upeat värinsä. Ratikkamatkasta Töölönlahden viertä, kun Sinisen huvilan valot heijastuvat veteen. Vallilan siirtolapuutarhasta, Vanhan kaupungin koskesta ja pyöräreiteistä, kahvila Regattasta, lenkkipoluista, sivukauduilta löytyvistä kahviloista, elokuvateattereista ja myyjäistapahtumista.
Olen luonteeltani aina ollut kiinnostunut ja innostuva. Uutta kokeileva, ympäristöään ihasteleva. Tietyllä tavalla saattaisin nääntyä jos virikkeitä ei ole tarpeeksi, kokisin jääväni paitsi. Tietyllä tavalla näännyn myös kaiken paljouteen.
Muutin asuinalueelle jonka ajattelin olevan Helsingin kauheimpia. Ja olen huomannut, että elämä on täälläkin ihan tavallista, erinomaistakin. Elämisen ja asumisen laatu lähtee niin monesta asiasta. Välimatkat tosin Helsingissä saavat aikaan sen, että esimerkiksi harrastamisen näennäinen mahdollisuus kutistuu yhtä pieneksi kuin muissakin kaupungeissa.
Tietyllä tavalla koen, että Helsinkiä moittiessa moittii minua.
”En voisi pitää tuommoista takkia.”
”En voisi syödä tuota ruokaa.”
”En voisi asua täällä.”
Onko noilla kysymyksillä lopulta eroa. Ja silti, jokaisella on oikeus mielipiteisiinsä. Helsingissä on sitä jotakin, että se tietyllä tavalla kuuluu kaikille.