Vihdoinkin Luolamies!
Martti Suosalo on esittänyt Ville Virtasen ohjaamaa Luolamiestä jo yli kymmenen vuotta. Liput ovat aina loppuunmyytyjä ja vuosien varrella olen useasti klikkaillut loppuunvarattujen esitysten paikkoja turhaan.
Vihdoinkin onnisti. Helsingissä on kuitenkin hieman paremmat mahdollisuudet kuin esimerkiksi Itä-Suomen yksittäisille vierailuesityksille. Jokainen paikka silti taisi olla täytetty esitysiltana.
Saavumme Aleksanterin teatteriin noin varttia vaille esityksen, nappaan meistä hämyisen selfien teatterin fasadia peittävien kattotelineiden taustaa vasten ja paukkaamme sisään hämyisen pienestä ovesta. Eteisessä on epäilyttävä hiljaista, lipunmyyntikoppi autio. Kun pälyilemme ympärille, jostakin ilmestyy nainen hämmästyneenä meistä. Ystävällisesti nauraen hän johdattaa meidät näyttelijöiden tiloista käytävää pitkin virallisemmalle puolelle. Nyt näyttää jo siltä, että olemme oikeassa paikassa.
Kun istumme paikoillemme, Suosalo farkuissa ja mustassa paidassa puhuu jo täyttä päätä. Katson kelloa, katson lippuun painettua aloitusaikaa ja kuulen naurun remakkaa ympärillä. Ihmisiä virtaa sisälle vielä saliin. Nojaudun vieressä istuvaa rouvaa kohti ja kuiskaan kysymyksen, alkoiko esitys jo. Valot ovat kyllävielä päällä. Hän vastaa asiantuntevasti, että ”ei se vaan aina aloittaa esityksen jäin”.
Olinkin aina arvellut, että loppuunmyytyjä esityksiä eivät varaa ainoastaan uudet silmäparit vaan myös suurilta osin niiden toimesta, jotka haluavat nähdä esityksen uudelleen. Tuttava kommentoikin sosiaalisen median päivitykseen, että on nähnyt esityksen ehkä noin viidestä. Eli noin joka toinen vuosi äkkiä laskettuna. Ja siltä yleisön olemus salissa jo tuntuukin. He ovat jo alttiita naurulle, kuin selän taakse piilotettujen ruusujen sijaan pitävät niitä jo käsisään ojentamassa lavalle. Yleisö tietää mitä saa ja nauttii siitä. Ja onhan nauraminen mukavaa ja hyvää tekevää. Suosalo lämmittää yleisöä esittelemällä perhevalokuviaan piirtoheittimeltä. ”Tämä tässä on nainen, josta vielä puhutaan tämän illan aikana useaan otteeseen, vaimoni Virpi.” Kellon on jo yli neljän kun hän kertoo poistuvansa hetkeksi taakse ja toivottavasti kaikki taputtavat hänen saapuessa takaisin. Saan pienen hetken ihastella kaunista teatteria. Tämäkin on venäläisten rakentama, olemme niin vaatimattoman pelkistettyä kansaa, että tällainen koristelu tekee välillä hyvää.
Esitys on hauska. Se on hauska, siksi että Suosalo on niin loistava ja se on hauska siksi, että se kertoo meistä kaikista. Aihe on tuttu, periaatteessa esitys ei kerro mitään järisyttävän uutta. Se on vain niin osuvasti ja tiivistetyn havainnoivasti kirjoitettu. Luolamies kertoo miehen ja naisen eroista, luontevaksi esityksen tekee se, että esityksessä hämärtyy raja milloin lavalla on Suosalo itse ja milloin hänen esittämänsä henkilö.
On jotenkin virkistävää kuulla miehen ja naisen eroista, sillä ne ovat todellisia, rehellisellä, oivaltavalla ja vähättelemättömällä tavalla. Mies on metsästäjä, nainen keräilijä. Tämän voi todistaa arkipäivässä missä vain. Meillä mies ottaa kauppakorin, tähtäimessä juuri ne asiat mitä kauppalistalla on. Minä haahuilen kauppaa ympäriinsä, ihailen omenien väriä, katselen uutuustuotteita, otan paketteja käsiini ja teen heräteostoksia listan ulkopuolelta. Suunnittelen joskus ostavani tuota ja milloin tätä.
Tämä on vain yksi esimerkki aiheista joita stand up -tyylinen monologi käy läpi. Esityksen aikana tekee mieli sanoa ääneen, että ”kyllä! juuri näin”. Esittelytekstissä mainittiin, että esitys on ”hellyyttävä tutkimus miehen ja naisen eroista”. Kyllä ja juuri näin. Käy jopa parisuhdeterapiasta. Se auttaa ymmärtämään, ei erottelemaan.
Olisi mielenkiintoista lukea yhdysvaltalaisen Bob Beckerin kirjoittama käsikirjoitus. Kuinka hyvä teksti voikin kestää aikaa, esityskertoja. Olisi myös mielenkiintoista kysyä Suosalolta, kuinka esitys on muuttunut ja miltä tuntuu esittää sitä yhä uudelleen.
Tätä esitystä veisin mielelläni myös enot ja paatuneemmatkin teatterin ystävät katsomaan.
ps. Aleksanterin teatterissa on myös huonepakopeli Oopperan kummitus. Kun uuden oopperatalon valmistumisen myötä Aleksanterin teatterin oopperakausi loppui, taisi joku jäädä matkasta.