”Oo siellä jossain mun”
Ajatuksia etäsuhteesta..
Joskus sitä ei voi kuin ihmetellä sisäisen jukeboxinsa mekaniikkaa. Jonkun päivän soittolistalla voi hyvinkin olla Virve Rostia ja joululauluja sekaisin. Ensin Sata salamaa iskee tulta jonka jälkeen toivotaan, että ”Have Yourself A Merry Little Christmas..” Alkuviikosta oli kyllä loogista, että viikonloppuna nähdyn Sound of Musicin kappaleet soivat päässäni, mutta en muista Juice Leskistä jodlauksen ja Edelweissin välissä..
Sanot, että joskus vuosien päästä
meillä on aikaa niin paljon
että voidaan heittäytyä siihen kellumaan
Viedään kaksoset Turun linnaan
ja katsellaan ohi lipuvaa ruotsinlaivaa
Se on matkalla Tukholmaan
kannella muitakin, joilla on aikaa
On myös merkillistä kuinka alitajunta kääntelee ja kaivelee kappaleiden sanoituksia. Kun elämä ravisuttaa, alkavat kaikki artistit laulaa radiossa sinusta. Ikään kuin mielessä olisi adapteri joka tietynlaisissa voimakkaissa tunnehetkissä kääntää sanoitukset tarkoittamaan juuri itselle sopiviksi.
Odotanko turhaan sua sittenkin
Mitä jos vaan käy niin kuin muillekin
Välimatka piinaa ja painaa mua
kuka päättää, ketkä saa onnistua
Luultavasti virittäytyäkseen viime perjantaiselle Vai elämää –jaksolle ja Paula Vesalan päivälle, soi päässäni PMMP. Vaikka onhan Vesalla hienoja sanoituksia joista Johanna Kurkela on itselle tutuin. ”Oo siellä jossain mun” –kappale sai minut havahtumaan. Etäsuhteessa elävänä ymmärsin sanoja nyt paremmin. Rehellisesti sanottuna sitä välillä miettii, että onko tässä järkeä. Kuluuko aika ”turhaan”. On se sitten itsekästä tai ei.
Olen taas kattanut lautaset kahdelle
huvikseen vaan
vaikka tiedän, että kolmeen viikkoon
et oo kotonakaan
En usko että rakkauden liiman salaisuus on ”koska me nyt vain kuulumme yhteen ja olemme ne oikeat ja sillä sipuli” vaan tahto. Mutta mitä jos toinen ei jaksakaan tahtoa enää? Erillään asuessa kaikkeen tottuu. Miksi tarvita juuri sitä toista jos selviää näinkin? Mutta miksi sitten se onnistuisi kenenkään muunkaan kanssa jos kaikkeen tottuu?
No en ole kattanut lautasia, mutta vaihdan lakanat ja toimin yhteisten rutiinien mukaan. Niiden vuodentakaisten. Tuntuu kuin toinen etääntyisi jos vaihdan uuden valaisimen eteiseen tai vaihdan verhot. Jos teen täällä paikkaa oman mieleni mukaan, onko se enää koti hänelle? Ja sitten kun puoliso palaa kotiin, täytyy muista ikävän ja näkemisen tuoman ilon lisäksi osapuolten erilaisuus. Tuttavani odotti aina pari kuukautta ulkomailta palaavaa puolisoaan. Suunnitteli yhteistä aikaa ja kalareissun. Puoliso oli suunnitellut kavereiden kanssa iltaa ja rentoa oleilua.
Rakastatko mua vielä kun olen ruttuinen
Kultaisin ilta-aurinko
maalaa maailmaan meidätkin
kauniimmin
Joku voisi kysyä, että kuinka ihmeessä voi edes olla erillään. Että mikä suhde se nyt on tai onko siinä rakkautta jos voi elää erillään. Mutta eihän rakkaus ja läheisyys tulisi tulla elämässä vain yhdestä suhteesta. Eihän kukaan asu kotonakaan loppuelämäänsä tai parhaiden ystäviensä kanssa edes samalla paikkakunnalla. Mutta parisuhde on tietysti erilainen. Niitä tulee olla vain yksi. Vanhempia on ja sisaruksia on verenperinnön kautta se määrä mikä on. Ystäviä taas voi olla useita kuten muitakin tärkeitä ihmisiä, kuten työkavereista ja joukkuetovereita.
Mutta jos vaikka saisi syödä vain yhtä leivosta koko elämänsä loppuun asti niin osaisiko valita? Päättäisikö sitä vain, että se on Prinsessakakkua ja that´s it vai himoitsisiko silti Sacheria.
Linja on huono nyt
Soita taas huomenna
Mutta kun kyse ei ole vain siitä mitä minun tekee mieli. Tai mitä toisen tekee mieli. Sehän tässä tekeekin vaikeata. Viimeinen ajatus aina kuitenkin on..
Oo siellä jossain mun