Onko kirves enää sama..

..jos sekä terä että varsi on vaihdettu?

On taas aika riisuuntua kohti talvea. Aika riisua auringon paahde iholta ja päivänkakkarat hiuksista. Riisuuntua kesän tuomista tapahtuman täyteisistä viikonlopuista.  Niistä jotka tekevät kesästä niin elämyksellisen, että tuntuu jopa hyvältä että syksy tasoittaa elämää ja voi vetää happea.

Monelle syksy on vuoden parasta aikaa. Syksyt ovat kauniita, kun valo rytmittyy kellastuvista lehdistä heijastuviin auringon säteisiin ja hämärtyvässä illassa lepattaviin liekkeihin. On aika jolloin kesä ja syksy kävelevät hetken käsi kädessä ennenkuin vaihtavat vuoroa. On silti harmillista, että kohta puut ovat kuin kaluttuja ennen mahdollista lunta. Kaikesta tulee karua ja jotenkin niin terävää. Syksy paljastaa kesän piilopaikat joita löytyy vihreästä kasvustosta enemmän kuin mielikuvitus keksii.

Alkaa olla aika riisua eräs kesän merkki. Heti kun havahdun lämpenevään kevääseen, kaivan nilkkakorun matkalle mukaan ja annan rusketusraidan kiinnittyä korun ympärille. Tänä syksynä Vanamo oli ajatellut tiputtaa oman lehtensä yhtä aikaa koivujen kanssa. Alkukesästä irtosi helmi (tallessa) ja nyt se lehti. Olen jo kerran uusinut helmen ja nyt olisi uusi kultaseppäreissu tiedossa. 

Nilkkakoru on erityisen tärkeä jo lahjan antajan vuoksi. Siksi mietin onko koru ikäänkuin enää sama, kun sen osia uusii.

”Onko kirves enää sama jos sekä terä että varsi on vaihdettu?”

”On jos niitä ei vaihdeta samaan aikaan.”