Ääniä jotka kuvottavat

Ääni kuulosti perhoselta. Rooman kaduilla kuvatut appelsiinit olivat irronneet peilin päältä. Niinkin ohuen materiaalin, kuin paperin, kohtaaminen toisen pinnan kanssa, nyt lattian, oli nostanut pimeyteen lyhyen hetken ajan huomattavan kovaa melua.

Pelkkä ääni riittää mielikuvan luomiseen, sillä muut aistihavainnot rientävät apuun täydentämään ja voimaan pahoin. Kuin se yöperhonen, yökkönen kuvaavasti, joka räpytteli lamppua vasten uudelleen ja uudelleen elämisen palo mielessä. Toistuva pieni, mutta siihen tilaan kuulumaton ääni, pullea karvainen vartalo ja arvaamattomuus tekivät kiinniottamisesta vastenmielisen. Hermostutti kun yritti saada kiinni eikä säntäilijästä tiennyt seuraavaa suuntaa. Lopulta lasipurkin avulla kiinni saatu hyönteinen päästettiin yön pimeyteen pienestä ikkunasta portaikon yläpäässä. Se ällötys teki äkkikäännöksen ja syöksyi takaisin kohti valoa. Ikkunaa ei suljettu tarpeeksi nopeasti. Hermostuneena ei pysty reagoimaan tarpeeksi nopeasti, sillä huomion kiinnittyminen muualle vielä tehokkuutta. Mielikuva Uhrilampaiden julisteesta ei auta. Kuvotus.

Siksi tuo lyhytkin ääni ällötti.

Toinen ällöttävä ääni kirskuu. Vanhassa televisiomainoksessa rutikuiva sieni liitutaulua vasten. Vierustoverin opitusta aterimien koreografiasta lipsahtanut haarukka. Vauhdilla avatun metallisen laatikon pohjalle jääneet sakset jotka säntäävät fysiikan lain mukaan kohti takaseinää.

Siksi persikoidenkin syöminen jäi. Neljännessä Matkantekijä kirjassa ne söivät persikoita ja makea parfyymimainen tuoksu ulottui rivien välistä lukijan nenään. Hätätilanteessa kaapissa oli purkillinen sokeriliemeen säilöttyjä persikoita. Pieni avaus, nesteet ulos, kiinni lenkistä ja SKRIIIIIIIIK! Jäivät persikat syömättä.  

Muita ällöttäviä ääniä voivat (pienen lähipiirigallupin perusteella) olla:

Possujen röhkiminen.

Kuivan ihon (erityisesti säärien) kynsiminen niin, että suurennuslasilla katsottuna nahka vain pöllyisi.

Liman korskuttelu kurkussa.

Ilmaa haukkaavat äänet kuten slurpsahdukset.