Appelsiinihullutus
”Tänään teemme ihanaa veriappelsiinirisottoa, sillä nämä kauniit auringot talven keskellä ovat parhaimmillaan, ja edullisimmillaan, juuri tähän aikaan vuodesta.”
Hänellä oli yhä tapana yksin ruokaa valmistaessaan tehdä siitä oma kokkiohjelmansa ja puhua ääneen. Lapsena se oli ollut hänen lempileikkinsä hiekkakuilla ja oli jatkunut vielä teini-ikäisenä, kun sohvalla istuvat nälkäiset pikkuveljet iltaruuan toivossa. Oma ääni kuulosti miellyttävältä ja ajatus kulki, kun ne purki ulos. Ohuiden seinien vuoksi lähetys kenties saapui ilman näköyhteyttä naapuriin. Hänellä oli tapana hullaantua jostakin asiasta ja viedä se niin pitkälle kuin mielenkiinto ylsi.
Ensin se alkoi Lidlin veriappelsiineista. Ne pirskahtelivat leikatessa ja kirkkaassa mittalasissa loiskuessa risottoon kaadettava mehu oli häkellyttävän kauniin väristä. Kuin kesämekko laskeutuvasta tuulen tartuttavasta kankaasta. Hän tilasi itselleen kauniin sitruspuristimen ja jaksoi useampana aamuna pusertaa itselleen lasillisen mehua, vaikka se tiesi että biojäteastiaan kannettava puolikkaiden määrää sai mitata kiloissa.
Appelsiiniä oli trendiherkuissa kuten smoothiebowlissa ja tuorepuurossa. Suklaisessa kahvikakussa ja pannukakuissa. Appelsiiniä oli myös peitolla, koska hän imeskeli lohkoja samalla kun luki vuoteessaan.
Kirjastosta hän inspiroitui kantamaan kotiin erilaisia sitrushedelmiin nimensä puolesta liittyviä kirjoja. Jeanette Wintersonin Ei appelsiini ole ainoa hedelmä oli hänen ensimmäinen kirjansa jonka yhtenä aiheena oli uskonto. Esko-Pekka Tiitisen Skitson sitruunan sekä Jostein Gaarderin Appelsiinitytön kohderyhmää hän olisi ennemminkin ollut silloin, kun teki lämpimiä voileipiä veljilleen. Ingmarssonin Keltaisten sitruunoiden ravintolasta hän piti ja täytti rikki menneen blenderinsä ja ikkunalaudan kirkkaan keltaisilla hedelmillä. Hän luki myös Kellopeliappelsiinin, vaikka tunsi luvun olevan ajoittain hidasta slangin vuoksi. Kummallisin valinta oli kuitenkin Langerin Ikkunallani kasvaa sitruuna ja taatelipuu. Kasvattaisiko oman sitruunan? Tai kenties litsejä. Kirja oli kiehtova sekoitus oman eksoottisen puutarhan kasvattamisesta ja hoidosta kerrontatyyliin kirjoitettuna.
Hän leipoi kylään kutsutuille työkavereille sitruunamarenkipiirasta ja hinkkasi lavuaarin ruostejälkiä puserretuilla puolikkailla niin, että talven halkeiluttamat kynsinauhat kirvelivät. Hän kokeili sitruunaa teessä piristämässä ja hiuksissa kirkastamassa. Itämaiset wokit nauttivat myös suurta suosiota ja lihat marinoituivat limemehussa. Karkkikaupassa hän kasasi itselleen kirpeitä greippinamuja ja ihmetteli jo kääntyikö hänen naamansa niiden tuomaan happamaan irvistykseen pysyvästi.
Lopulta hän oli itsekin kuin oikein perusteellisesti puserrettu sitruksenpuolikas. Niin hän antoi innostuksen mennä, palautti kirjat ja päätti hullaantua jostakin muusta.
