Hyvää Ystävänpäivää Maria

Maria asui äitinsä kanssa samassa rivitalossa Heikinkadulla. Muistini vuosissa tassuttelee pitkäkarvainen paimenkoira nimeltä Sani ja luulen sen olleen heidän. En muista Marian isästä mitään edes puheentasolla.

Koska olin lapsena kyläluuta, olin Marian luona usein. Joimme kahvipannuun tehtyä teetä ja söimme mummovohveleita. Tai sitten istuimme keittiön tasolla jalat ristissä syömässä suuresta kulhosta pistaasipähkinöitä. Kotimatkalle kahden asunnon päähän Maria laittoi kaksi pistaasia korinmallisiin korvakoruihini.

Yökylässä minusta oli ihanaa antaa hänen kammata itsepäisesti kihartuvaa kesänpolttamaa tukkaani. Hän ihmetteli alimaisten hiusten suoruutta ja käytti valtavia donitseja puoliponnarikampauksiin. yMarian äiti, pitkä ja kookas nainen, sanoi ääneni johtuvan suurista kitarisoista. Tai nielurisoista. He puhuivat hämmästyttävän suoraan, niin suoraan etten osannut loukkaantua. Mietin vain, että jossakin risojen leikkauksessa saisi syödä paljon jätskiä. Muistan Marian äidistä myös sen, että hänellä oli vaalea lyhyt tukka ja tanssikengät samettipussukassa.

Marialla oli pisamia ja tilanteen tullessa kova ääni ja rääväsuu, mutta pohjimmiltaan hän oli herkkä itkemään. Hänellä oli osittain lakatut kynnet joiden pintaa hän rapsuti jatkuvasti irti. Jonkin aikaa hän huolti joululahjaksi saamaani tamacochia.

Eräänä päivänä etsin Marian fbookista. Tunnistin hänen vakavan ilmeensä ja hieman eteenpäin uhmakkaasti työntyvän leukansa. En pyytänyt kaverikseni. En usko, että se lisäisi yhteydenpitoamme ja toisaalta en edes kaivannut yhteydenpitoa. Kai se olisi säilynyt aina jos se olisi ollut merkittävää. Jotkut ihmiset ovat elämässä ohikulkevia vaikkakin silti merkityksellisiä.

Hyvää Ystävänpäivää Maria, sinne reilu viidentoista vuoden taakse.