Väärinpäin alkaneeseen vuoteen
Sanoin että uuden vuoden aatto on yksi päivä muiden joukosta. Tarkoitin etten tuntenut maagisen rajan vanhan ja uuden välillä lähestyvän. Etten saanut edellisen vuoden langanpätkiä kudotuksi yhdeksi tasaiseksi neuleeksi jonka viikata kaappiin. Koska keräilin haristuneita pätkiä yhä ja solmin yhteen pidemmiksi osiksi, että näkisin jotakin hahmotelmaa. Se on niin reikäistä neulosta, että läpi näkyy. Aloin elää vuotta 2017 takaperin. Jos neulos on reikäistä, kalenteri on täynnä aukkoja. Aloin täyttämään viime vuoden kalenteria nurinkurin. Kirjoitin ensin joulukuun täyteen tekstiä, sitten siirryin marraskuulle. Ehkä joskus niin päin on helpompi saada jotakin täytettyä.
Inspiroiduin kyllä tekemään itsellenikin noin sata lupausta. Muun muassa sen, että teen tämän vuoden töissä niin hyvin kuin taidan jos se vaikka olisi viimeiseni näissä töissä. Ja sen etten varmasti luovu herkullisista asioista elämässä, koska niiden nauttiminen saa onnelliseksi, mutta syön enemmän tuoretta. Että mahdun siihen punavalkoraidalliseen mekkoon, joka oli päälläni, kun tutkimme tukittua tunnelia yhtenä juhannuksena. Että vierailen enemmän ihmisten luona, joille haluan sanoa, että he ovat merkityksellisiä. Ja kirjoitan joka päivä. Tekstiviestin (lähetän niitä vain itselleni), sivullisen (kalenteria jota kirjoitan täyteen väärinpäin), kauppakuitillisen tai pakkauslistan.
Mutta jotakin uutta näyttää silti olevan alussa. Olen hautautunut kaunokirjallisuuden sijaan opuksiin jotka kuuluvat ehkä tietokirjojen alle. Keittokirja, matkailukirja tai talouteen liittyvät kirjat. Myös kirjoja joissa väritetään itselle zeniä tai kirjataan ylös lapsuuden onnellisia hetkiä. Ympärilleni lainehtineet kirjat kielivät salaisesta haaveesta, että tästä tulisi yksi parhaimmista vuosista ikinä. Bataattipannareita ja säästösuunnitelmia. Matkahaaveita, aarrekarttoja ja vaatekaapin järjestämistä. Ja yksi kirja joka pitäisi tuhota.
