Arjen suoralla

Kesän ja BB-voiteen loppu koitti kun puut alkoivat kellastua. Olinkin odottanut jo tätä hetkeä ettei pieni liru jäisi purkin pohjalle kuivamaan kun syksyn tullen siirtyy tuhdimpaan meikkivoiteeseen. Kuinka ihana onkaan se tunne kun saa käytettyä jonkin purkin loppuun asti ja heittää sen hyvällä omallatunnolla menemään. Samoin se hetki kun avaat uuden puuterin tai kasvovoidepurkin. Pinta on vielä koskematon. Luomiväriä ei ole koskaan sudittu vaan pinta on vielä samettinen. Ripsivärihylsyn kaula ei ole täynnä ripsarimassaa tai kynsilakka levittäytyy ensimmäistä kertaa.

Sitten koittaa arki. Se tylsä vaihe alun ja lopun välillä. Alun jännitys ja lopun kiitos ovat niin kaukana toisistaan. Niin meikkipurtiloissa kuin elämässä ylipäätään. Et voi ostaa uutta poskipunaa ennenkuin vanha on kulutettu loppuun. Koska uutta et tarvitse, kun edellistä on yhä jäljellä. Samoin et voi aloittaa vielä uutta kotiaskaretta jos tiskit ovat vielä kesken. Koska ne eivät pese itseään.

Olemme nopeasti kyllästyviä ja jatkuvasti joko nautinnonhakuisia tai suorittajia. Suoraa tienpätkääkin on kyllästyttävää tahkota pyörällä. Onneksi elämässä on paljon päällekkäisiä alkuja, puuduttavia suoria ja antoisia loppuja.

Sanotaan että itse matka olisi kuitenkin se tärkein.