Jokaisesta tulee löytyä särö josta toisen on hyvä kiivetä sisään
Olin lapsena äärimmäiset tarkka tavaroistani ja omaisuudestani. En hajottanut lelujani, en kääntänyt hiirenkorvia kirjoihin tai meikannut nukkejani. Olin enemmänkin siellä ääripäässä. Olisin oikeastaan halunnut pitää nuket paketissaan ja pyyhekumit käyttämättöminä ilman kulumaa. Vieläkin tunnen piston kun äitini meni käyttämään eräästä valtavasta tarra-arkista yhden tarran. Yhden tarran! Tai kun veljeni leikkikaverinsa kanssa pureskeli hajalle erään barbie-nukkeni keittiövälineitä. Pissivä Shelly ei saanut koskaan käyttää palaakaan minikokoisesta vessapaperirullasta, koska niitä oli vain yksi, eikä tilalle olisi saanut uutta. Ja voi sitä nukkeparkaa, jonka etutukkaa parturoin!
Jossakin vaiheessa kasvoin tarra-arkeista ja glitterpyyhekumeista ohi. En saanut koskaan nauttia niistä tavaroista kunnolla, koska en halunnut niiden kuluvan tai muuttuvan vajaiksi. Näin jälkeenpäin ymmärrettyäni sain barbeista iloa vuosiksi, kun en jättänyt niitä pakettiin ja annoin naapurin Sirpankin leikkiä niillä. Niiden tukka kului, kenkäpareja katosi ja mekkoja repesi. Shelly tosin ei vieläkään saanut käyttää paperia. Tasapainon hakemista kenties, että jokin säilyi koskemattomana.
Ihmisiä jotka aina hohtavat kiiltävän kovaa ulkokuortaan, jäävät myös pakettiin. On ihmisiä joilla on täydellisiä koteja, joissa on kaikki aina paikallaan. Maton nukatkin tuntuvat olevan ojossa, eikä keittiöntasoilla lainehdi kodinkoneita. Näissä nukkekodeissa eletään jatkuvasti siinä tilassa, kuin sisustuslehden kuvaaja olisi kylässä. Nukkekodeissa asuu tasapainoisia parisuhteita ja tavoitteita jotka kattavat ihanan kaaren elämälle.
Eikä niissä kauniissa kodissa ole mitään vikaa. Eikä onnellisissa suhteissa. Mutta.
Kerran tapasin erään tyypin jolle olisi halunnut sanoa, että ”ollaanko kavereita”. Joskus tapaa ihmisiä joita ei haluaisi päästä lipumaan pois vaan heittää ankkurin hetkeksi pohjaan. Hän oli mielestäni kunnianhimoinen, mutta samalla nöyrä. Hauska, kuuntelija, juttujen kertoja ja haasteisiin tarttuva. Lopulta tajusin, että hänellä oli niin kiiltävä ulkokuori, että suurin osa ihmisistä kimposi hänestä ilman mitään otetta.
On niin helpottavaa että ihmisistä löytyy säröjä ja kulumia. Että etutukkaa on vähän leikattu ihan kokeeksi, että kasvaako se takaisin. Että olette joskus väsyneitä ja tiuskitte toisellenne. Että teidän lavuaarin reunalla on pölyä. Että myöhästyitte bussista, mokasitte ja kuljitte puolet päivästä vessapaperivana kengän pohjaan tarttuneena. Että hermostuitte joskus jollekin oikein kunnolla. Että olette ihan tavallisia niin kuin minäkin. On helpottavaa löytää särö josta näkee, että ihminenhän se siinä.
Silloin voi vapautuneemmin näyttää, että on minullakin on tällainen särö. Oikeastaan aika iso lohkeama tässä sivussa. Että olen huono aikataulujen kanssa ja toiset saavat lähes poikkeuksetta aina odottaa. Että ei meillä kotona aina lauleta samaa sävelmää ja toinen menee hermoille. Että taidetaan silti olla ihan toimivia ja ehjiä vaikka kääre onkin poistettu jo aikoja sitten.
Hieman huteria aasinsiltoja tässä ajatuskulussa, mutta joskus ajatus johtaa toiseen kysymättä tieteellistä ja sulavaa seuraamusta.