Ken uskaltaa avata ovensa ventovieraalle – Loviisan joulukodit ja Söderkullan helmet

Navetta.jpg

Loviisa Kranssi.jpg

Satoi räntää, ei lunta kuten olin toivonut. Keli oli kauhea ajaa ja ohiajaville ja suoraan keulan eteen siirtyville loskaa heittäville autoille huusin päteviä ohjeita kuinka järkevät ihmiset ajavat samalla kun Johanna Kurkela lauloi Tonttua radiossa. Perille saapuessani ja vapautuvasta autopaikkaoikeudesta kiinni pitäen, päädyin vetämään pipoa syvemmin korvien suojaksi, sillä olin hetkessä niin jäässä, että näpit kylmettyivät ensimmäisen kerran tänä talvena. Syömään päästyäni varpaat tikustelivat sulaessaan lämmöstä ja maailma näytti pienellä tihkulla peittyneiden silmälasien läpi sumealta.

Loviisa

Auto läheni Loviisaa, suoraan kohti sen kirkkoa joka nousee seinänä vastaan, kunnes tie kaartaakin sen kylkeä pitkin. Tervehdin Sibeliuksen vakavaa patsasta syntymäpäivänsä kunniaksi. Torille oli helppoa löytää, mutta katseen alle mahtuvalta alueelta oli haaste bongata ohjattua opaskierrosta loviisalaisten joulukoteihin. Puoli tuntia tuntui yllättävän pitkältä sormet googletuksesta kohmeina, kun hain pankkiautomaattia, turisti-infoa ja paikallisten oppaiden yhteyshenkilöä. Lopulta, noin minuuttia ennen yhtätoista, löysin kuusen alta porukkaa tonttupyykkipoikia vaatteessaan. Järsin jääkylmää eväslihapiirakkaa ja kuuntelin oppaan aloitusta. Hän tuijotti minua aikansa ja kysyi sitten olenko tulossa maksulliselle kierrokselle. No sitähän tässä.

Loviisa ei ole ainoa Suomen ihastuttavista kaupungeista joiden hirsien ja aitojen välistä tihkuu historiaa. Useammat kaupungit järjestävät mahdollisuuksia päästä vieraaksi taloihin jotka kätkevät sisälleen vaikka mitä. Miltä tuntuu ihmisistä päästää ventovieraita omaan kotiinsa? Vaikka kiertäjät lähtevätkin uteliaisuudesta ja halusta ihastella, kertoi erään talon asuakas jännittäneensä avatessaan kotinsa ovet joskus ensimmäistä kertaa. Miksi kierrellä toisten kodeissa? Koska vanhoissa taloissa on kaunista. Arkkitehtuurillisesti arvokasta ja sisältä koristeellisenkin upeaa. Vanhoissa taloissa asuvat ihmiset tuntuvat olevan elämäntapa-asujia, he keskittyvät sisustamiseen kuin vuoropuhellen talon kanssa. Niistä tulee persoonallisia, koteja. Ja ovathan historiallisesti säilyneet talot myös loppujen lopuksi osa meitä jokaista, osa meidän tarinaamme.

Loviisa Pipari.jpg

Loviisa Karttapallo.jpg

Että ihminen voi tuntea onnellisuuden tunnetta kierrellessään vanhoja puutaloja, joissa ikkunankarmit kaipaavat kunnostusta, joiden jokaisesta raosta vetää ja jotka eivät ehkä ole kaikista taloudellisimpia asua. Kun seinälaudat ovat niin leveitä, että oma suuri kämmeneni ei sitä vasten painettuna riittää sormet harallaankaan leveyteen. Kun talo on kuin elävä itsessään, juttelee, narisee, on täynnä kummallisia pieniä ratkaisuja, oranssinvihreitä kakluuneja ja niitä rakastavia asukkaita. Loviisalaisten kodit joissa kävin, eivät olleet arkkitehtuurisen kliinisiä vaan hengittivät vuosikymmeniä. Niissä näkyviin jätettyjä kattuparruja, inkamattoja, kristallikruunuja, taidemaalauksia, retroesineitä, designkoristeita, vanhoja ruskeita apteekkipulloja, viherkasveja, piparinmurua pöydällä ja huonekaluja niin entisöityinä kuin uusina.

Ensimmäisessä talossa jossa kävimme, oli yläkerrassa pienen pieni kirpputori. Porraskäytävässä oli kaunis pronssikuvioinen tapetti ja samaa pronssin sävyä lattialistat. Asukkaat pitivät herkkuja notkuvaa kahvilaa keittiössään ja toinen heistä kertoi seinille maalattujen kuvien ja tekstien olevan hänen tytärensä käsialaa, tytär matkasi parhaillaan liftaten Irakiin. Samassa talossa oli pienen pieni komeromainen tila sisustettu kuin hotellin vastaanoton pieni lipunmyyntiluukku.

Loviisa Kattokruunu.jpg

Loviisa Makuuhuone.jpg

Entä se talo jossa yläkerrassa pelkistettyjä kierreportaiden päässä oli kuulemma vielä kylpyhuone ja oleskelutilaa. Tai sen missä mies lämmitti toisessa päässä taloa glögiä ja toisessa päässä nainen möi keramiikkatöitään. Tai se missä oli pienet takorautaiset portaat olohuoneessa johtamassa pienelle tasanteelle, sellaiselle mitä ei tämän päivän kodeista löydy. Talot pursusivat omistajien mielikuvitusta joka oli ottanut vallan, eikä totellut sisustuslehtien linjauksia. Hilseilevät ovenkarmit saavat näkyä, taulujen ei tarvitse mahtua kehyksiinsä ja olohuoneessa voi ihan hyvin olla keinu. Ja siellä kaiken keskellä me sinisiin suojatossuihin sonnustautuneet töllistelijät vaan suu auki kiersimme silmälasit huurussa.

Haaveilin astellessani toisten henkilökohtaisten huoneiden läpi. Jospa joskus voisi itsekin asua sellaisessa. Oma paikka jonka seinän voi maalata tai jättää maalaamatta. Pehmeyttä, puuta, valoa. Harmonisuutta, onnea ja iloa tuovia nurkkauksia ja esineitä. Kirjahylly joka kuuluu samalla sisustukseen ja samalla näyttää kasvavan itsekseen.

Loviisassa olisin istahtanut mielelläni Tuhannen tuskan kahvilaan, vanhaan salakapakkana toimineeseen rakennukseen. Se oli pieni, tunnelmallinen, ahdas ja kuulemma herkullisten luumutäytteisten munkkien herkuttelupaikka. Mutta en mahtunut sisään. Istuin lounaalle Bellaan, vegeravintolaan jonka porkkalaleivät, eli savukalaa muistuttavat porkkanatäytteiset maalaisleivät, vievät kielen mennessään. Kävin myös myyjäisissä joista löysin ihanan ja kohtuuhintaisen kranssin ja juuttikoristellun purkin.

Mutta vielä monta kohtaa jäi kesken. Suolatorin Krinti, Rouva Hulda Huolettoman putiikki, ruukkialue, linnoitukset.. Kappeli on aivan ihana kahvittelu tai lounashengessä vierailtava paikka. Joulukodit ovat vuosittain auki parina viikonloppuna ja kesäisin kodit ovat olleet myös elokuussa avoinna vierailijoille. Eli silloin kun ruoho vielä vihertää, puutarhassa rönsyää ja raparperipiirakka tuoksuu.

Loviisa Taulu.jpg

Loviisa Portaat.jpg

Söderkullan helmiä

Opetellessani ajamaan autoa, olen kiinnittänyt erityistä huomiota jarrujen käyttöön. Vaikka matka suuntasikin Loviisaan, voin aivan yhtä hyvin pysähtyä muihinkin kohteisiin matkan varrella. Muuten olisi reissujeni aikana ohittanut monta ihanaa paikkaa ajatuksella ”ensi kerralla”. Yleensä sitä kertaa ei nimittäin tule, koska ei muista. Todennäköisempää on pysähtyä yhdne kerran jälkeen toistamiseen.

Loviisan reissulla vierailin myös Gumbostrand Konst & Formissa jonne vievä pieni tie kiemurtelee valtaisien talojen ja pienen poukaman ohi. Paikanpäällä saa lounasta ja kahvia, ihatella taidetta ja kierrellä putiikissa. Tämänkaltaisista paikoista löydät niitä ihastuttia juttuja sekä kummallisuuksia joita annetaan lahjaksi heille joilla on jo kaikkea. Kuten pippurimyllyjä joissa on valoa tai pähkinävasara. Nyt tuo suurten talojen ikkunoissa valaisevien paperitähtien reitti on varmasti kesällä rehevä salainen paikka. 

Lähellä Gumbostrandia toimii myös leipomo-kahvila N’avetta., Jos Gumbostrand on tyylikäs, tämä on puolestaan rustiikinnälkäisten tunnelmapaikka pystähtyä. Rooibosteen verran ehdin tunnelmoida metallipurkkeihin istutettuja kuusia, vitriinin runsautta, kauniita kalusteita ja pihan tunnelmaa. Tänne tulen varmasti uudelleen.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *