”Kukka ja kuuluu kauas”

Kuka määrittelee sen mitä tänä kesänä puemme päälle. Mihin väreihin sujahdamme, mikä kangas hulmuaa nilkkojemme ympärillä tai puristaa reisiämme. Antaa ärsykkeitä tämän hetken kauluksen muodosta ja korujen kuvioista.

Tiedämme oikeastaan kuka tai ketkä, mutta ehkä kysymys onkin että kuinka. Mistä ja miten he päätökset tekevät. Milloin kaivavat yhdeksänkymmentäluvun trumpettilahkeet takaisin, milloin sävyt tulevat luonnosta, milloin jalokivistä. Milloin mekon voi heittää housujen pariksi ja milloin sen aikakausi päättyy.

Nerokasta se joka tapauksessa on. Tarpeeksi piiloviestejä ja minäkin palasin takaisin kauppaan ja hankin liilat korvakorut. Siis liilat. Väriä jota en juurikaan käytä. Paitsi yläasteella jolloin minulla oli juuri ne leveälahkeiset housut ja niihin sopiva toppi josta roikkui helmiä. Molempia ommeltiin sopivammaksi ja puin ne tyylikkäästi luokkakuvaan niin, että leopardikuvioiset rintaliivinolkaimet vilkkuivat. Jalkaani puin Adidaksen sinivihreät lenkkarit.

Kevyet ja kauniit korvakorut ovatkin. Syreenien kukkimisen vuoksi tunnen niidenkin tuoksuvan yhtä huumaavasti, kun kevyt tuulen vire tarttuu heiluttelemaan niitä hetkeksi.

Otsikko oli Kymppitonnin vihje sireenille.