Lauantaitreffit Amyn kanssa

Olen odotellut uunissa kuplivan gnocchi-vuuan tuoksua viinilasin ääressä niin nälkäisenä, että puolet ennakkoon leikatusta ja kauniisti asetellusta ciabattasta on hävinnyt. Taustalla soi illan treffiseurani, tummaääninen ikuisesti nuoreksi jäänyt laulajatar. Ruuanlaittoteoriani mukaan ennen optimaalista kypsymistä saapuu tuoksu. Kakkupohjan makea vehnäinen tai laatikkoruuan mausteinen yhteen kietoutuma.

Olen taas vetänyt omaa kokkiohjelmaani, selostanut aurinkokuivattujen tomaattien pilkkomisen lomassa vetoani gnoccheihin ja raastanut mielikuvituskatsojien edessä kasan parmesaania samalla kun jauheliha huutaa apua hellalla. Saan usein viikonloppuisin kaupassa hyviä ideoita googlata jonkun uuden reseptin ja vakuuttua lopputuloksesta, joka siintää tuntien päässä. Siinä välissä ehtii hikeentyä kauppakassin painavuuteen, ravauttaa paseeratut tomaatit keittiön kaakeleille ja kauhistella viinivalintaa, jonka suoritti juosten, että ehtii bussille.

Uunista tullut tulokas muistuttaa case Veitola & Siepin ”tough morningia”. Ruokatoimittajan resepti ja kuva saa kaiken vaikuttamaan helpolta ja upealta. Kuten Siepin itselaukaisimella otettu aamukuva. Todellisuus on lähempänä Veitolan aamua (ja omiakin, ei sen puoleen). Mozzarellapalat näyttävät Halloweenteemaisilta silmäkarkeilta ja koko ruoka hölskyy epäilyttävästi. Yritän pelastaa ruuan huolettomasti päälle heitellyillä basilikanlehdillä.

Onneksi ostin viiniä toisenkin pullon ja ensimmäisen jälkeen se ei voi olla kuin parempaa. Aion viettää Amy WINEhouse iltaa katsellen illan Yle Teemalta tulevia ohjelmia artistille joka olisi viime viikolla täyttänyt 35 vuotta. Olen niin ylpeä nokkelasta sanakikkailusta. Onkohan kukaan koskaan moista keksinyt. Laitan jo illan teemaan liittyen

Gnocchi-vuoka oli esteettisestä vajavaisuudestaan huolimatta niin hyvää, että tulee olemaan myös ”ensi kerralla”. Ensi kerralla lisään sipulia ja paistan gnoccheja etukäteen hieman pannulla voissa.