Loma Lombardiassa
Tuoreen paprikan suikaloituva ääni leikkuuveitsen alla on niin koukuttava, että kasvis uhkaa pienentyä liian ohueksi. Katse etsii lisää leikattavaa ja terä liikkuu sulavan uhkaavasti munakoison muotoja pilkkoen. Sipulia, kesäkurpitsaa ja muistaakseni näin jääkaapin vihanneslokerossa porkkanaa. Olisipa siellä myös kurkkua, iskisin hampaat sen kylkeen vain rouskuttamisen ilosta.
Italiassa ei mikään tunnu rouskuvan. Prosecco kuplii, juusto venyy kermaisuuttaan ja kinkun suolaisuus vie kielen karrelle. Viini on niin edullista, ettei köyhän tarvitse välttämättä edes kyykistellä ja jäätelön suhteen voi taas kerran tehdä päätelmän, että lopulta on vain pistaasi. Hartaasta nuoleskelusta huolimatta. ”Ensimmäistä kertaa menossa Milanoon? Niin, se on kaupunki, jossa on käytävä, tottakai.”
Noin tunnin kestävän junamatkan ajan käyttää tehokkaasti käytävän toiselle puolelle istahtanut argentiinatar joka korjaa ajoittain nenänvartta liukuvien kirkkaanvihreiden silmälasiensa paikkaa. Hän tuumii, katselee jonnekin kauas läpi junanvaunun katon ja toisaalta sulkee raskaasti silmiään nähdäkseen muistiinsa. ”Mutta älkää hätäilkö, ehditte nähdä kaiken tarpeellisen reissullanne.” Emme ole edes kertoneet matkamme pituutta. Rauhallisen unelmoivaa kerrontaa rikkoo nitkuttava nilkka ja varvassandaalin ”fläpifläpi”-ääni. Hän kertoo Duomosta, San Bernardino alle Ossasta ja Breran alueesta. Itse hän jatkaa matkaansa Como-järvelle.
Hän on oikeassa, aikamme riittää. Jos on kaltaisemme tyhjätasku, ei Milanoon tarvitsee enempää kuin kaksi päivää. Aistimme suurkaupungissa tympeää ylpeyttä joka nojautuu vanhoihin rakennuksiin, Leonardo da Vinciin ja hulppeisiin ostosmahdollisuuksiin. Onhan Milanossa myös upeutta, mutta jos on ensin menettänyt ajantajun sekä päivien nimet pienessä Bergamon kaupungissa, ei tempaudu Milanon sykkeeseen.
Bergamo on kävellen haltuun otettava idyllisempää Italiaa edustava kaupunki. Pohkeet kyllä soivat monta päivää kiivettyään uudemmasta alakaupungista vanhaan yläkaupunkiin ja laskeuduttuaan lukemattomat mukulakiviportaat San Vigliolta takaisin majoitukselle. Sopiva lämpö, sopivasti ihmisiä ja sopiva matkakumppani. Kirkkoja joihin pistäytyä hämmästelemään niihin uppoutunutta omistautuneisuutta ja työtä. Kerroksittain historiaa ja paikallisten arkea vain pikkukujien risteyksissä lähellä toisiaan.
Viimeisenä iltana viinipullo laukusta kaula ojennellen ja kurkistellen nousimme funicolarin (kuin lempeä huvipuistolaite keskellä kaupunkia) kyydissä ylös viuhkamaisesti rinteeseen avautuvaa näkymää ihaillen. Kuinka ihmeellinen voivat valot olla, tulevat ne sitten korkean kellon ympärille viritetyistä jouluvaloista, katulyhdyistä, ilotulituksesta tai lentokentän kiitoradan valoista. Idyllistä, kliseistä ja juuri sen takia itse koettuna ihmeellistä. Illan rauhaan uskalsivat napsahdella vain kastanjapuiden asfalttiin kypsänä heittäytyvät hedelmät.
Bergamoon voisi palata. Jo niiden (turisteille tarkoitettujen) keltaisten marsipaanileivosten vuoksi.