On niin erinäköistä. Aurinko paistaa ja pilvet lipuvat tahdikkaasti kerrostalojen yli. Tuuli puhaltaa niin, että matalimmat pensaat taipuvat kaksin kerroin ja ohikulkevan asukkaan hameen helmat eivät välitä painovoimasta.

Edellisiltana ne olivat puut, jotka taipuivat kaksin kerroin. Metritolkulla koivunrunkoa, nyt havisevaa haapaa ja pienen kallion vieressä kasvavaa havupuuta nöyristyivät myrskylle.

Illalla sosiaalinen media oli täynnä kuvia, videoita, päivityksiä ja ihmettelyä. Joku oli lähtenyt ajatuksissaan kauppaan, jäänyt loukkuun myrskyä ja saanut pelastukseksi kyydin kotiin tien poskeen parkkeerattuun autoon jääneeltä mieheltä. Aina on niitä jotka kokevat, että heillä oli erityisen kova myrsky. Aivan kuin talven kynnyksellä jokainen päivittää kuinka ihmeellistä ensilumi juuri hänen jalkojensa allaan on. En osaa päättää onko se typeryyttä luulla, että oma kokemus on aina jotenkin erityisempi kuin muiden, vai onko se kykyä osata ihmetellä. Ja aina on niitä jotka kovaan ääneen haluavat julistaa, että myrsky oli kuin Suomen keihäsfinaali. Paljon melua tyhjästä.

Keittiön tasomme oli täynnä jauhoa, kananmuna alkoi vähitellen suostua sekoittumaan durumiin pastataikinaa varten. Parvekkeen ovi oli auki, mutta se saapui niin salakavalasti, että huomasimme vasta sen ollessa yllä. Kaikkialla oli pimeää. Katuvalojen avulla näki kuinka sade paiskoitui rajusti vaihdellen suuntaa vähän väliä. Vesi löi asfalttiin ja tuuli nosti sitä aalloiksi. Skootteri kaatui parkkipaikalla ja ihmisiä kerääntyi kurkkimaan parvekkeen suojasta. Joku kuvasi pihalla muka lipan suojassa ja palasi paita märkänä innostunut ilme kasvoillaan. Parvekelasin välistä tunkeutuva tuuli oli lämmintä.

Täällä yhtään puuta ei kaatunut. Vain se skootteri joka sai naarmut muistoksi myrskystä. Ei tullut vettä katosta, ei vääntynyt konepelti. Vain auringonkukat huolestuttavat etupihalla. En ole käynyt tarkistamassa.  

Upea se oli. Nopea joka ei antanut odottaa itseään. Se oli hieno, koska sisällä oli turvallista. Keskeytetyn Flow festivaalin juhlijat pitivät itseään survivoreina myrskyn mentyä.  

Luonto. Tuo ihmeellinen asia. Sisällä me kitkuttelimme rauhassa pastaa nauhoiksi ja paistoimme sieniä. Myrskyn rullasi yli kuin pastakoneen kampi olisi sen vyöryttänyt eteenpäin. Miltä tuntuisikaan kokea myrsky pienessä majassa kaiken omaisuuden lentäessä käsien ulottuvilta. Meille myrsky oli kuin Jurassic Parkin dinosaurukset. Mutta entäpä jos jonain päivänä, et olisi turvallisesti lasin takana, vaan aitauksen sisällä.