Seuraaviin minun suustani kuuluneisiin lauseisiin voi soveltaa erästä kaupunkia inessiiveissään ja illatiiveissaan.  

Minä en ole koskaan halunnut asua … .

… ei ole kaupunki joka houkuttelisi minua. 

Muuttaisin … ehkä vain jos joku unelmien paikka avautuisi vain sinne. 

Ja täällä sitä ollaan. Care of Helsinki. Ilman mitään unelmien paikkaa kuten työtä tai koulua jonka vuoksi mikään muu kaupunki ei olisi käynyt. Täällä ollaan, vaikka lapsuuden kotikaupungista on aina haikea lähteä, niin että jää eteisen puulaatikon päälle kuuntelemaan hetken hiljaisuutta. Tänne sitä matkalaukun  kanssa saapui vaikka viralliseen asuinkaupunkiin jäi opiskelijakämpästä kodiksi muuttunut asunto, ystävyyssuhteita ja tärkeä harrastus. Välimatka läheisiin kasvoi tuplasti.

Mutta elämä oli mennyt siihen pisteeseen, että mikä tahansa muutos tuntui eteenpäin menolta.  Jos sitä pitää Helsinkiin joskus tutustua niin olkoon se hetki nyt. Kaikki jännittävät jutut tuntuivat kuitenkin aina sijoittuvan pääkaupunkiin. Tapahtumaviikot, teatterit ja tempaukset. Katujen varsilla on hassuja pikkukauppoja jotka voivat myydä ainoastaan paperia, karttapalloja tai hyllylevyjä.  On punatuissa huulissa sivukahvilassa esiintyvä klassisen musiikin laulaja maanantai-iltana, mahdollisuus päättää perjantaina lähtevänsä aamulla käymään Tallinnassa tai pelottavan räikeää huumekauppaa lähikadulla. Samalta kadulta saa ihania bataattiranskalaisia.  

Tämä on jo kolmas asunto jossa H on. Jokaisen kohdalla olen maadottanut itseni kartalle kävelemällä lähikujia edestakaisin. Bongaan kahviloita, blogeissa hehkutettuja kirpputoreja tai etsin paikkoja kuten Ullanlinna ja Senaatintori. Paikkoja joista on kuullut, mutta jotka ovat maalaiselle tuntemattomia. Tutkin ratikkareittejä ja ihmettelen kuinka ihmiset ovat ennen pärjänneet ilman puhelimella haettavaa Reittiopasta.

Munkkisaaressa oli lyhyt matka merenrantaan, kuulema Salkkareita kuvattiin aivan lähellä ja Fazerilta sai ihanaa mysliä. Muistan sen hämmästelyn ja tietynlaisen utopistisen tunteen kun astuin sisään lukemaan johonkin kahvilaan kahvikupin ääreen. Tunteen siitä että tämä on ihan tavallista, mutta kuitenkin kuin olisi jossakin kirjassa, kaukana kotisohvalta. Bussi 18 vei talon kyljestä kohti Kamppia.

Punavuori vieressä oli ihana. Pääsin loksauttelemaan karttaa pääni sisällä edellisten katujen jatkeeksi. Kadun varrella Kakkugalleria, ihana paperikauppa ja kenkäkauppa jossa ymmärsin miksi jotkut palaavat lempikauppaansa asiakaspalvelun vuoksi. Bussit ja ratikat viuhtoivat ohi molemmin puolin katua. Menin kuitenkin usein kävellen kohti Kamppia sillä jo pienellä pätkällä Fredrikinkatua oli paljon putiikkeja tutkittavana. Ja elokuviin saattoi mennä mihin aikaan päivästä vain ja valita umpimähkään hyvä kuva.

Nyt tämä Vallilan, Kallion ja Alppilan risteys. Löysin jo ihanan vintagekauppa Fargon,  Vallilan stoorin josta kannoin mukanani mustan mekon kukkakuvioilla ja hankin kirjastokortin pyöreään kirjastoon. Keväällä voin oikeasti laulaa kulkevani Hakaniemen rantaan ja jäsenyyteni liikuntakeskukselle sijaitsee Kolmannella linjalla. Voitte ehkä arvata mitä hyräilen, kun kuljen sieltä asunnolle päin. Ja töihin mennessä Meiran tehdas tuoksuu jo kauas kahville ja mausteille.

Hämmentävää kuinka ihmeellistä on laulaa kulkevansa takaisin Kolmatta linjaa ja tunnistaa Kallion kirjasto tv-sarjoista. Jollekin tämä on arkipäivää, jollekin tämä voi olla seikkailua.

Seikkailua ennenkuin palaa kotiin.