Painajaisten talo

Olin tullut pitkästä aikaa kotiin. Käärmetalo, jossa äitini asui, mutkitteli tuiskuttavassa illassa. Siitä on tullut kovin hiljainen talo. Monessakaan ikkunassa ei paista valo. Portaille on kertynyt kosteasta lumesta hengenvaaralliset kerrokset. Jos vain tamppaa ne aina alleen, syntyy epävakaita hetkiä. Ja niistä voi syyttää vain itseään.

Tajusin etten ollut käynyt veljeni luona aikoihin. Tuliaisia piti viedä. Seisoin lähikaupan edessä ja tajusin kauhukseni että se voisi olla suoraan painajaisistani.

On tutkittua, että aamusta ihmisen tahdonvoima on ylimmillään. Illan kääntyessä ovat valinnat vähitellen uuvuttaneet ja imeneet tahdonvoimaa. Silloin leipälajin valinta voi tuntua päivän haastavimmalta hetkeltä. Minä osaan tehdän valinnanvaikeudesta vielä astetta haastavampaa. Vien valintojen seuraukset etukäteen niin pitkälle, että ahdistun ja jään puremaan huulta. Joskus elämässä ei ole kuin päiviä jolloin vaellat valintatalossa. Joku puhuu mahdollisuuksista, mutta sen verran pessimistiä minussa taitaa olla, että mietin vain kuinka raskasta on kääntää selkänsä niille asioille, joihin ei päätynyt. Melko harva asia elämässä on niin selvä, että valintaa ei tarvitse pohtia. Olisipa enemmän helppoja valintoja! Mutta jos on ”toisaalta-ja-toisaalta” -tyyppiä niin kaikesta voi tehdä uuvuttavaa.

Vaihtoehdot vievät mehut. Siksi on ihanaa välillä sulkea silmät. Ja korvat. Vetäytyä etanana kuoreensa. Kyllä se nälkä vielä tulee ja on valmis tekemään valintoja.